Hyvissä yhteyksissä

Puhelinliittymien hinnat karkasivat käsistä jo viime vuosikymmenellä. Kun älypuhelinten aikakausi alkoi, hinnat kasvoivat aina vain korkeammiksi, luvaten jokaisella nostokerralla jotain hieman parempaa. Nykyään olemme jo siinä pisteessä, missä ihan jo taskukokoisen liittymän kaistanleveys on satoja megabittejä sekunnissa. Onko se kaikki todellakin tarpeen?

Yhteyskulut

puhelin	8€	(vain oma liittymäni)
internet	25€	(sisältää modeemin 5€/kk)
yhteensä	33€

Aikaisempi liittymäni oli käytössä lähes kymmenen vuotta. Tuona aikana kuukausimaksua oltiin nostettu silloin tällöin eurolla tai parilla, mutta vasta kun liittymääni oltiin siirtämässä lähes tuplasti kalliimpaan 4G-liittymään, päätin siirtyä prepaidien käyttäjäksi. Aluksi muutos tuntui epämukavalta, sillä olin pitänyt niitä vaihtoehtoina vain huumekauppiaille ja luottotiedottomille. Kynnystä onneksi madalsi latausliittymä, johon sai ihan normaalisti siirrettyä oman, tutun ja tiedustelustakin löytyvän numeron.

Päästessäni vauhtiin aloin hankkia mobiilidataksi uusia prepaideja sen sijaan, että lataisin vanhaa liittymää uudelleen. Niin absurdia kuin se onkin, ensilataajan edut ovat usein niin hyviä, että on taloudellisesti kannattavampaa aina vain ostaa uusi. Parhaimmassa tapauksessa saa yhdistettyä samalla myös sesonkitarjouksen, jossa saldolatauksesta saa kymmenen euron lisäedun. Tällöin viiden euron liittymä ja 30 euron lataus kerryttää saldoa yhteensä 52 euroa.

Keskimäärin omien puhelinliittymien kulut ovat olleet noin kahdeksan euroa kuukaudessa. Tuo summa pitää sisällään niin tekstiviestit kuin perinteiset puhelutkin (joita ei monia tule edes vuositasolla), kodin ulkopuolella käytettävän mobiilidatan (jonka käytön yritän pitää minimissä) sekä satunnaiset paikallisliikenteen liput. Käytännössä siis yksi tuollainen isompi lataus riittää puoleksi vuodeksi, sillä suurimmaksi osaksi käytän puhelinta lähinnä kotona ollessa.

Meidän kahden käytössä taloyhtiön laajakaistan sopiva lisänopeus on ollut 300M. Se maksaa parikymppiä kuukaudessa, jonka yhteydessä maksamme uudesta modeemista viisi euroa kerrallaan. Edellinen oli ostettu käytettynä ja sitä vaihtoehtoa olisin suosinut nytkin, mutta sain niin houkuttelevan tarjouksen puolen vuoden mittaisesta ilmaisesta suoratoistopalvelusta, etten voinut vastustaa kiusausta. Suosin yleensä kertamaksua, mutta modeemin hinta oli matalampi pidemmällä maksuajalla — ja kun ottaa huomioon vielä inflaation vaikutuksen, koitan malttaa mieleni ja maksaa tuota pientä summaa vielä parin vuoden ajan.

#koti   #laskelma   #säästö

Haasteena ruokasuunnittelu

Pienituloinen harvoin pystyy vaikuttamaan tulojensa suuruuteen, mutta jokaisella valinnalla on vaikutusta menojen pienuuteen. Hyvällä ruokasuunnittelulla on suurin vaikutus siihen, miksi meidän taloudellinen tilanne on pysynyt niin hyvänä. Välillä kun kuulee, millaisia summia muut käyttävät kauppaan, sitä ihan häkeltyy! Mielestäni jo parisataa euroa on hirvittävän suuri summa yhdelle ihmiselle pelkistä elintarvikkeista.

Pidän ruoanlaitosta, mutta rakastan ruokaostoksia! Ne ovat kuin tosielämän jaksoja kokkisodasta. Kun ensin käy läpi päivän tarjoukset ja punalapputuotteet, saa niiden kautta muodostettua kehyksen seuraavien päivien aterioihin. Reseptejä miettiessä pääsee käyttämään osaamisen lisäksi luovuuttaan, ja ennalta tuntemattomien raaka-aineiden suhteen voi tutustua uusiin makuihin ja tapoihin laittaa ruokaa. Sen sijaan, että kauppaan menisi ajatuksella "mitä tänään ostaisin", siellä onkin ennakkoluulottomammalla suhtautumisella "mitä tänään tarjotaan". Lisähaastetta tähän omasta mielestäni hauskaan peliin saa asettamalla itselleen budjetin tai vaikka vaatimuksen kotimaisista raaka-aineista. Vaikeustasona voi olla myös mahdollisimman terveellinen ja monipuolinen ruokakori, milloin voi perehtyä enemmän ravintosisältöihin tai ainesosaluetteloihin.

Ruokaostosten tekijänä olen tästäkin syystä ehkä maailmanhistorian kolmanneksi hitain. Riskinä siinä on se, että mitä kauemmin aikaa viettää kaupassa, sitä todennäköisemmin sieltä myös ostaa enemmän. Onneksi asiassa auttaa itsekuri sekä suuruudenhulluuden minimoinnin taito. Olen joskus viettänyt viisikin minuuttia ilta-alessa olleen burriton edessä puntaroiden sitä, onko kaksi euroa edelleen liian paljon sellaisesta pötkylästä. Ja olihan se. Kun itselleen asettaa "turvarajat" sen suhteen, mikä on millekin kategorialle sopiva hinta, se yksinkertaistaa ostosten tekoa — kuten vaikka kolme euroa kilo kasviksille tai kymmenen euroa kilo lihoille.

Parhain tapa säästää ruokaostoksissa on kuitenkin ostaa raaka-aineita, ja niitäkin vain tarpeeseen. Pesto, majoneesi ja jopa levite valmistuu helposti ja nopeasti tekemällä itse. Mikäli oma aika ei ole rahaa, kannattaa myös juustoraasteet, pakastetaikinat, keittoliemet ja muut puolivalmisteet jättää suosiolla kauppaan. Sen lisäksi, että varmistuu siitä, että ateria on valmistettu puhtaista raaka-aineista, siitä saa tehtyä myös maukkaampaa. Kun vaihtoehtona on kotitekoinen, uunituore sämpylä, kuka edes valitsisi valmiiksi viipaloidun sarjatuotantoleivän? Ainoastaan sellainen, jolle arkiset elämykset ovat vain tavanomaisia tapahtumia kiireen keskellä.

#arki   #harrastus   #säästö   #näkökulma

Oma koti kullan kallis?

Asumiskulut ovat monelle kotitaloudelle suurin yksittäinen menoerä, joten aihe soveltuukin loistavasti blogin varsinaiseksi aloituspostaukseksi! Yleisesti ottaen asumiseen liittyvien menojen kohtuullisena määränä pidetään noin kolmannesta kuukausituloista. Me olemme sikäli onnellisessa asemassa, että ainakin vielä toistaiseksi kuulumme täpärästi tuon arvion uloimpaan marginaaliin:

Asumiskulut

vuokra	579€
vesi	0€	(sisältyy vuokraan)
sähkö	27€	(kiinteä kuukausimaksu)
vakuutus	7€	(yhden kuukauden osuus)
yhteensä	613€	(39% kuukausituloista)

Olemme asuneet nyt viisi vuotta tässä kotoisassa, ylimmän kerroksen kolmiossa, jonka ikkunoista avautuu avara puistomaisema. Ennen tänne muuttoa en tiennyt, kuinka paljon sisäistä rauhaa voikaan saada ihan vain luonnonilmiöiden ja vuodenaikojen seuraamisesta. Aiemmin maisemat ovat rajoittuneet lähinnä naapureiden ikkunoihin tai epämääräisiin ryteikköihin, jotka on mielellään pitänyt verhojen takana tunnelmaa pilaamasta.

Vaikka taloyhtiö on vanha, on asuntomme kuin juuri meitä varten remontoitu. Harmaat laminaattilattiat ovat yhtenäiset joka huoneessa, ja ne sopivat hyvin sisustukseemme. Keittiö on ihanan moderni; kiertoilmauunissa valmistuvat erityisen rapeat pizzat ja tehokas jääkaappi säilyttää ruokia tuoreina pitkään. Kaappitilaa on suuremmankin kotivaran keräämiseksi ja tarpeen tullen ylimääräistä varastointitilaa löytyy myös vaatehuoneesta. Muuten asunto olisi täydellinen, mutta kylpyhuoneen pintamateriaaleissa olisi hieman toivomisen varaa. Se on kuitenkin pieni varjopuoli kun ottaa huomioon, että vesi sisältyy vuokraan. Myös sähköstä maksamme kiinteää kuukausimaksua, joten senkään suhteen ei tarvitse pelätä postin kautta tulevia yllätyksiä.

Mikäli jättää huomiotta maantieteellisen sijainnin, on tämä alueena meidän tarpeille ihanteellinen. Suurimpiin kauppoihin on vain kilometrin matka ja keskustaankin pyöräilee vartissa. Etenkin tuo kauppojen läheisyys auttaa pitämään kauppalaskuja pieninä, sillä tarjousten perässä on helppo kulkea. Vaikka paikallisten keskuudessa tämä tunnetaan ehkä hieman pahamaineisenakin seutuna, olen itse pitänyt tätä naapurustoa rauhallisena ja mukavana. Ja niin kliseistä kuin se onkin, koti on kuitenkin siellä missä sydän on. Tai vähintäänkin siellä, minne on ripustanut kattovalaisimet.

#koti   #laskelma

Rajan takana

Tervehdys täältä rajan toiselta puolelta! Olen 35-vuotias pitkäaikaistyötön rouva rannikolta, joka rakastaa loogisia pulmia ja luovia ratkaisuja. Olen perusluonteeltani varauksellinen asiaihminen, mutta sisimmältäni innokas höpöttelijä, joka saa valtavasti voimaa elämän pienistä iloista. Yli vuosikymmenen olen elänyt köyhyysrajan alapuolella, mutta en ole kuitenkaan koskaan tuntenut itseäni köyhäksi. Omasta näkökulmastani köyhyys onkin enemmän mielentila kuin taloudellinen tilanne — sillä jos mieli on köyhä, ei sitä rikasta leveämpikään leipä.

Suomessa ei varsinaisesti ole olemassa köyhyysrajaa, sillä hyvinvointivaltioissa puhutaan lähtökohtaisesti pienituloisuudesta. Onhan se päättäjillekin mukavampaa, ettei virallisissa papereissa ole olemassa köyhiä, vaan ne ovat lähinnä yksisarvisten kaltaisia myyttisiä olentoja. Viime vuonna yksin asuvan pienituloisuusraja oli noin 1 600€/kk, joka on paljon enemmän kuin se summa, jolla minä ja mieheni tulemme toimeen kahdestaan.

Näiden vuosien aikana moni on ihmetellyt, miten on mahdollista elää näin pienellä rahalla, mutta silti syödä monipuolisesti, nauttia elämyksistä ja ostaa kalliitakin asioita. Usein sanaani on epäilty ja väitetty, että taustalla olisi pimeää rahaa tai jotain muita hämäriä keinoja. Tämän blogin kautta aionkin nyt todistaa, että mahdotonkin on mahdollista.

Idean tälle blogille sain sosiaaliohjaajaltani, jonka mukaan omaan eräänlaisen supervoiman mitä tulee taloudellisuuteen. Olin aluksi aika vastahakoinen, sillä ajatus oman yksityisyyden kadottamisesta pelotti. Mutta toisaalta, köyhyydestä puhuminen on yksi intohimoistani; pystyisin puhumaan jopa päiväkausia budjeteista, tarjouksista, säästövinkeistä, kulutustottumuksista ja elintasoista! Ja koska kukaan läheinen ei taida enää jaksaa paatoksellista paasaustani, mikä olisikaan parempi tapa, kun vuodattaa kaikki tähän blogiin?

#minä   #näkökulma