Kukkaron kekkerit

Juhlat pienellä budjetilla

Ylihuomenna on se päivä, kun vaihdan yhden numeron esittelytekstissä mainitusta iästäni. Juhlat järjestän vasta ensi viikolla, sillä haluan New York -teemaisiin juhliin hieman 4th of Julyn kaltaista tunnelmaa. On siis venetsialaiset, ja kahdeksannesta kerroksesta on hyvät näkymät katsella täkäläisen Central Parkin ilotulituksia. 

Olen lapsesta asti rakastanut järjestää juhlia. Kaikki sai alkunsa kirjastosta lainatusta kirjasta, jonka välissä oli banaanikakun ohje. Koska ohjeessa oli erikseen numeroitu kohta "syö taikinaa", halusin kokeilla reseptiä. Kakun valmistuttua kutsuin kaikki kaverit koolle ja nimesin tapahtuman kymppikemuiksi, sillä olihan meistä jokainen jo kymmenvuotias. Sen jälkeen järjestinkin vuoroin sirkusta, teatteria, naamiaisia ja muita teemailtoja — vaikkakin pienemmällä panoksella mitä nykyisin. Silloin en aloittanut juhlavalmisteluita vuotta etukäteen tai viettänyt satoja tunteja niiden parissa.

Tämän vuoden teema valikoitui siksi, että saisin syyn valmistaa Vapaudenpatsaan asun. Sain ystävältäni mintunvihreän, edelleen Anttilan nostalgisissa paketeissa olevan aluslakanan, joka palveli täydellisesti käyttötarkoitustani. Leikkasin siitä pituussuunnassa palan olkahuiviksi ja ohuen kaistaleen nyöriksi. Jäljellä olleeseen palaan leikkasin keskelle pääntien ja ompelin kaksi muotoilevaa saumaa molemmille reunoille. Jämäkankaasta, liimasta ja rautalangasta sain tehtyä vielä lähes autenttisen näköisen kruunun. Lyhdyn valmistin margaritalasiin, johon teippailin ohutta ledinauhaa. Viimeiseksi silaukseksi valitsin lakitauluksi vaaleanvihreän sivistyssanakirjani. Eli jos joku kysyisi ”paljonko sun outfit maksaa”, voisin vastata, ettei mitään

Juhlaohjelma tulee kattamaan vaatimattomasti koko mantereen historian. Alkuperäiskansojen jousiammuntakisassa ammutaan lelunuolilla elävää kohdetta. Kultaryntäyksen aikana etsitään asuntoon piilotettuja kultakimpaleita. Villin lännen tunnelmaa edustaa saluunoissa pelattu käsipokeri ja orjuudesta muistuttaa vanupallojen kerääminen sokkona. Mykkäelokuvien huippuvuosia tuodaan esiin pantomiimiesityksillä ja modernimmalla aikakaudella kisaillaan Onnenpyörässä ja Jeopardyssa. Säiden salliessa pelataan myös erä amerikkalaisten kansallislajia eli baseballia. 

Kisojen suunnittelu ja toteutus on aikavievää, mutta tekemällä itse on saanut kaiken ilmaiseksi. Voisin oikeastaan laskea työlleni hinnan suoraan säästöjen kautta! Jopa joululta jääneet kultaiset konvehtipaperit olen säästänyt vain kääriäkseni niihin puoli vuotta myöhemmin lenkkipolulta poimimiani pikkukiviä. Ainoastaan palkintoja olen ostanut — ja niitäkin lähinnä tarjouksista. Noin kymmenen euron ostokset ovat arvoltaan vähintäänkin kaksinkertaiset, ja joukossa on sellaisiakin palkintoja, joita itsekin pyrin voittamaan.

Tänä vuonna en jaa suoria palkintoja voittajille, vaan järjestän illan lopuksi amerikkalaisten unelmien arvonnan. Yksi hauska yksityiskohta tulee olemaan vessassa sijaitseva Flushing Avenuen metroasema, jossa käydessä voi leimata matkalipun. Jokaisesta oikein leimatusta käynnistä saa arpalipun, joten arpajaisissa on mahdollista voittaa, vaikka peleissä ei menestyisikään.

Muita askartelemiani koristeita:

• keittiön diner-kyltti sekä ruokalista
• Amerikan lippua muistuttavat servietit
• hodarikoju kyltteineen ja katoksineen
• pienet punaraidalliset popparikipot
• jääkaapin ovea koristava I ♡ NY
• servieteistä valmistetut lippuviirit
• ikkunaan kiinnitetty kaupungin siluetti
• parvekkeen Central Park -kyltti 

Kaikki koristeisiin tarvittavat materiaalit löytyivät valmiina serviettipakettia (2€) lukuun ottamatta. Lisäksi joulun jälkeen löysin punavalkoraidallista lahjapaperia (1€), jolla päällystän keittiön pöydän. Pöydänkannen alapuolelle teippaan sinisen ledinauhan, jonka sain ystävältäni Antiikin Kreikan juhlia varten. Pöydän vastakkaiselle seinälle kiinnitän sinisen folioverhon, jonka ostin jo Paavo Pesusienen syntymäpäiville. Ikkunalle tulee kokoelma punaisia, valkoisia ja sinisiä ilmapalloja, joita olen säästellyt useamman vuoden näitä juhlia ajatellen. Olohuoneen ikkunalle laitan hopeisia tähti-ilmapalloja (1€), jotka löytyivät uudenvuoden jälkeen poistohintaan. 

Tänä vuonna tarjoilut eivät tule olemaan niin monipuoliset kuin aiempina vuosina, mutta määrästä ei tule olemaan puutetta tälläkään kertaa. Olen varautunut kahdella juustokakulla, seitsemällä pizzalla, kahdellatoista donitsilla, parillakymmenellä suklaahippukeksillä, kymmenillä hodareilla ja lähes sadalla miniburgerilla. Lisäksi piirakansyöntikilpailua varten valmistan täysikokoisia omenapiirakoita liukuhihnatyyliin. Pikkusuolaista varten riittää yksi pussillinen maissinjyviä, sillä tarvittaessa niistä valmistuu jopa viisitoista litraa poppareita. Hintoja en vielä pysty arvioimaan, mutta jo suunnitteluvaiheessa pyrin valitsemaan suhteellisen edullisia ruokia, käyttämään hyödyksi tarjoukset ja minimoimaan hävikin

Illan kruunaa pienimuotoinen valoshow, sillä aion ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi yksittäisen ilotulitepadan. Merkkipäivän kunniaksi voisi olla kaunis ajatus ostaa ilotulite, jonka hinta vastaa ikävuosieni määrää. En tosin tiedä olenko liian vanha vai ainoastaan liian nuuka, mutta lähes neljäkymmentä euroa taivaan tuuliin tuntuisi hullulta summalta. Ehkä jos sitä ajattelisikin henkisen iän kannalta?

#juhla   #harrastus   #minä  

Askel paremmaksi

Oli eräs aurinkoinen kevätpäivä, kun etsin vaatehuoneen perältä juoksukengät. Kun kopsuttelin niitä parvekkeella, irtosi niistä laaja pölypilvi. Hymähdin ja mietin milloinkohan viimeksi ne olivat olleet käytössä. Ehkä kahdeksan vuotta sitten? 

Tuona päivänä monta pientä ajatusta nivoutui yhdeksi. Selkein niistä taisi olla yli vuoden takaa, kun juoksin parisataa metriä vanhempieni autolle, jonka pysäköintiaika oli hetkeä aiemmin umpeutunut. Niiden muutamien juoksuaskelten ajan mietin, kuinka vapaa tunsinkaan olevani. Askel oli niin kevyt, että tuntui kuin olisin liitänyt parkkialueen läpi.

Se ajatus tuntui aluksi vaikeasti lähestyttävältä, sillä niihin aikoihin olin linnoittautunut omalle mukavuusalueelleni. Saatoin viettää kaksikin viikkoa kotona, jolloin ainoat kontaktit ympäröivään maailmaan olivat ikkunat ja näytöt. Vaikka silloin nautinkin elämäntyylistäni, alkoivat siihen liittyvät kauhukuvat kasvaa. Entä jos joskus tulee se päivä, kun liikkumattomuuteni muuttuu liikuntakyvyttömyydeksi?

Tämä blogi on kehittänyt minua ihmisenä enemmän, mitä kuvittelin sen tekevän. Se on ikään kuin luonut otteen elämään ja muistuttanut siitä, että olen oman elämäni käsikirjoittaja. Kun viime vuoden lopulla suunnittelin blogin perustamista, tietynlainen runko oli mielessä. Vaikka monet postaukseni ovat olleet ehkä itsestäänselvyyksiä, on säännöllinen julkaiseminen tuonut onnistumisen tunteita. Pystyin siihen, tälläkin viikolla. Tuo ajatus on sitten roihahtanut mielessäni: mistä muusta voisin saada elämääni tällaisia tunteita?

Kolme kuukautta sitten laitoin ensimmäisen kerran juoksukengät jalkaan. Ensimmäisenä aamuna hölkkäsin kaksi kilometrin mittaista maastopolkua, toisena aamuna sain lisättyä muutaman juoksuaskeleenkin loppuun. Ehkä kuukauden keräsin rohkeutta juosta julkisesti maastopolkujen välissä olevan katuosuuden, mutta tuon esteen ylitettyäni ei mikään ole enää pidätellyt. Nykyään juoksen neljä kilometriä, ja se on mielestäni juuri sopiva matka joka-aamuiselle aktiviteetille.

Lenkillä ollessa en kuuntele musiikkia, vaan annan ajatusteni virrata vapaasti ja aistieni toimia luontaisesti. Varsinkin alkuvaiheessa keskityin oman kehon tuntemuksiin, jotka olivat niin pitkän tauon jälkeen kuin uusia tuttavuuksia. Vaikka suurimman osan matkasta kuljenkin autopilotilla, välillä muistutan itseäni hengityksen rytmittämisestä, ryhdin oikaisemisesta, askelluksen muuttamisesta, lantion asennosta tai askelen pituudesta. On hyvä saada lenkkeihin vaihtelua muutenkin kuin maaston puolesta.

Tietysti sellaisiakin aamuja on mahtunut mukaan, kun keho on tuntunut tavallista väsyneemmältä ja askel raskaammalta. Silloin on riittänyt se, että käy ulkona haukkaamassa raitista ilmaa — vaikka vain läheisessä puistossa käyskennellen. Itselleen täytyy olla armollinen, sillä myös lepopäivät ovat tarpeellisia. Ja ehkä juuri tuon suopeuden takia en ole vielä yhtenäkään aamuna herännyt sillä ajatuksella, että en haluaisi mennä lenkille. Eihän kukaan pakota siihen. Se ei ole suoritus, vaan palvelus itselle. Ja kun siinä onnistuu, tulee siitä ilonaihe, joka pitää yllä hyvää energiaa loppupäivän ajan. Pystyin siihen, tänäänkin

#harrastus   #arki   #tavoite   #minä  

Kirjoittamisen ilosta

Kirjoittaminen ei ole vain ajatusten kirjaamista, vaan tapa jäsentää maailmaa ja siinä sivussa myös itseään. Samalla se on yksi helpoimmin saavutettavista tavoista kehittää itseään lähes ilmaiseksi! Tarvitaan vain kynää ja paperia — tai laite, jolta tätäkin tekstiä luet.

Viime aikoina olen keskittynyt enemmän kirjoittamiseen. Tarkoitukseni on ollut houkutella arkisilla teksteillä esiin omaa ääntäni, joka on liian pitkän kirjoitustauon sekä liian monen koulutyön vaikutuksesta muuttunut kovin insinöörimäiseksi. Toki sekin pienellä sarkastisella sävyllä on osa luonnettani, vaikka en aina haluaisikaan sitä myöntää. 

Nuorempana tyylissäni oli enemmän huoletonta runoilijatyttöä. Pidin silloin aktiivista blogia, joka lopulta kutistui mielessä kasvavan kynnyksen alle. Sisäinen perfektionistini saattoi jäädä pyörittelemään yksittäisiä sanoja yhä uudelleen ja uudelleen, jotta niistä olisi muodostunut kauniita, jopa eteerisiä kokonaisuuksia. Mutta sittemmin olen ymmärtänyt, ettei lauseiden tarvitse olla erityisiä ollakseen onnistuneita. Tärkeämpää on niiden taustalla oleva ajatus.

Koen, että tällä hetkellä käsissäni on ratkaisun avaimet. Haluaisin löytää uudenlaisen tavan ilmaista itseäni, jossa olisi sopivassa suhteessa molempia ominaisuuksiani. Ja kuten niin monet muutkin asiat, myös tämän opettelu on alkanut kovin pienestä: vain yhdestä lauseesta. Se on tavoitteeni jokaisena päivänä. Usein jo yhden lauseen jälkeen tukossa olevat ajatukset alkavat purkautua, ja teksti löytää oman suuntansa. Vain alku on kankea, mutta valitettavasti alku sijaitsee kaiken tekemisen edessä.

Mikäli kuitenkin huomaan jääväni liian pitkäksi aikaa jumiin, muuttuu koko olemassaolon kokemukseni jollain tavalla tahmeaksi. Olenko todellakin näin kömpelö kirjoittamaan? Miten päässäni ei liiku yhtäkään sanoitettavaa ajatusta? Onko pelkkä hengittäminenkin ollut aina näin hankalaa? Silloin ratkaisuna on yleensä ollut jokin muu arjen askare, jonka onnistumiseen voi luottaa — kuten vaikka siivoaminen tai ruoanlaitto. 

Aina ei kuitenkaan kannata antautua prokrastinaatiolle, vaan pyrkiä ylittämään mielen luomat esteet. Omalla kohdallani suurimmat haasteet liittyvät päätösten tekemiseen. Se ei liity pelkästään kirjoittamiseen, vaan oikeastaan elämäni jokaiseen osa-alueeseen. Mikäli en osaa päättää jotain, on helpompi siirtää päätöksentekoa myöhemmäksi ja jäädä odottamaan jotain suurempaa inspiraatiota. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu, sillä eihän mikään asia etene, jos ei sitä edistä. Muutenhan mielessäni valmiiksi suunnitellut romaanit eivät olisi edelleen pöytälaatikossa keskeneräisinä.

Lopulta onnistumisen kokemukset ovat niitä, jotka luovat elinvoimaa. Silloin näppäimistöstäni muodostuu instrumentti uusiin ulottuvuuksiin mielikuvituksen rajattomuudessa. Ne ovat niitä päiviä, kun olemassaololleni on merkitys, sillä ainoastaan minä voin valita määränpään luovuuden avaruudessa. Mahdollisuuksien väreily tuntuu vatsanpohjassa yhtä jännittävältä kuin silloin, kun lapsena heräsi jouluaattoon. Ja saan olla kiitollinen siitä, että se tunne voi olla todellisuutta vielä aikuisenakin

#harrastus   #tavoite   #näkökulma   #minä  

Kyselyt & Vastikkeet

Viime aikoina olen maininnut lahjakorteista sen verran usein, että on ehkä aiheellista kertoa tarina niiden takana. Yleisesti ottaen ne ovat olleet korvausta kyselyihin vastaamisesta, jota olen harrastanut jo lähemmäs kymmenen vuotta. Se on ollut helppo tapa napata pientä lisätuloa aiheesta josta tiedän eniten — nimittäin omista mielipiteistäni. 

Idea on yksinkertainen: yritykset haluavat tietää mitä ajattelen, ja saan siitä palkkioksi pienen, yleensä senteissä mitattavan korvauksen. Kyselyiden kesto voi olla mitä vain yhden ja kahdenkymmenen minuutin väliltä, mutta pisimmät ja samalla myös arvokkaimmat voivat jatkua jopa useamman päivän ajan. 

Suurin saamani kertakorvaus tapahtui ihan pari viikkoa sitten, kun vastasin kolmetuntiseen musiikkikyselyyn. Koko urakasta sain parikymppiä, mikä oli ihan kohtalainen summa hieman puuduttavaankin vaivaan nähden. Sen sijaan mieluisin kysely on liittynyt juomistottumuksiin, jolloin viikon ajan kirjasin ylös kaikki juodut juomat ja niiden määrät. Siitä palkkioksi sain kymmenen euroa, mitä pidin ruhtinaallisena korvauksena niin mieluisasta ajanvietteestä!

Kun kyselyihin vastaa säntillisesti monia vuosia, alkavat niistä kertyneet summat muodostua huomattaviksi. Lahjakorteilla olen hankkinut muun muassa ilmastointilaitteen, astiaston, sohvapöydän, seinäpeilin, verhoja, vaatteita, ruokatilauksia, leffalippuja sekä lukuisasti kaikkea pienempää niin itselleni kuin lahjaksikin. Rahallisen arvon sanoisin olevan lähempänä nelinumeroista lukua, etenkin kun ottaa huomioon vielä palveluiden sisällä olevat parisataa euroa.

On kuitenkin hyvä huomioida, että kyseessä ei ole varma tulonlähde, vaan lähinnä käytännöllinen tapa hyödyntää vapaa-aikaa. Kyselyitä tulee vaihtelevasti ja välillä ne loppuvat kesken ilman palkkiota, mikäli ei satu kuulumaan oikeaan kohderyhmään. Myös kyselyiden määrä on viime aikoina vähentynyt, mutta ehkä senkin takia motivaatio vastaamiseenkin on pysynyt korkealla

#tulo  #harrastus  

Haasteena ruokasuunnittelu

Pienituloinen harvoin pystyy vaikuttamaan tulojensa suuruuteen, mutta jokaisella valinnalla on vaikutusta menojen pienuuteen. Hyvällä ruokasuunnittelulla on suurin vaikutus siihen, miksi meidän taloudellinen tilanne on pysynyt niin hyvänä. Välillä kun kuulee, millaisia summia muut käyttävät kauppaan, sitä ihan häkeltyy! Mielestäni jo parisataa euroa on hirvittävän suuri summa yhdelle ihmiselle pelkistä elintarvikkeista.

Pidän ruoanlaitosta, mutta rakastan ruokaostoksia! Ne ovat kuin tosielämän jaksoja kokkisodasta. Kun ensin käy läpi päivän tarjoukset ja punalapputuotteet, saa niiden kautta muodostettua kehyksen seuraavien päivien aterioihin. Reseptejä miettiessä pääsee käyttämään osaamisen lisäksi luovuuttaan, ja ennalta tuntemattomien raaka-aineiden suhteen voi tutustua uusiin makuihin ja tapoihin laittaa ruokaa. Sen sijaan, että kauppaan menisi ajatuksella "mitä tänään ostaisin", siellä onkin ennakkoluulottomammalla suhtautumisella "mitä tänään tarjotaan". Lisähaastetta tähän omasta mielestäni hauskaan peliin saa asettamalla itselleen budjetin tai vaikka vaatimuksen kotimaisista raaka-aineista. Vaikeustasona voi olla myös mahdollisimman terveellinen ja monipuolinen ruokakori, milloin voi perehtyä enemmän ravintosisältöihin tai ainesosaluetteloihin.

Ruokaostosten tekijänä olen tästäkin syystä ehkä maailmanhistorian kolmanneksi hitain. Riskinä siinä on se, että mitä kauemmin aikaa viettää kaupassa, sitä todennäköisemmin sieltä myös ostaa enemmän. Onneksi asiassa auttaa itsekuri sekä suuruudenhulluuden minimoinnin taito. Olen joskus viettänyt viisikin minuuttia ilta-alessa olleen burriton edessä puntaroiden sitä, onko kaksi euroa edelleen liian paljon sellaisesta pötkylästä. Ja olihan se. Kun itselleen asettaa "turvarajat" sen suhteen, mikä on millekin kategorialle sopiva hinta, se yksinkertaistaa ostosten tekoa — kuten vaikka kolme euroa kilo kasviksille tai kymmenen euroa kilo lihoille.

Parhain tapa säästää ruokaostoksissa on kuitenkin ostaa raaka-aineita, ja niitäkin vain tarpeeseen. Pesto, majoneesi ja jopa levite valmistuu helposti ja nopeasti tekemällä itse. Mikäli oma aika ei ole rahaa, kannattaa myös juustoraasteet, pakastetaikinat, keittoliemet ja muut puolivalmisteet jättää suosiolla kauppaan. Sen lisäksi, että varmistuu siitä, että ateria on valmistettu puhtaista raaka-aineista, siitä saa tehtyä myös maukkaampaa. Kun vaihtoehtona on kotitekoinen, uunituore sämpylä, kuka edes valitsisi valmiiksi viipaloidun sarjatuotantoleivän? Ainoastaan sellainen, jolle arkiset elämykset ovat vain tavanomaisia tapahtumia kiireen keskellä

#arki   #harrastus   #säästö   #näkökulma