Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rahavirran pyörteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rahavirran pyörteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. syyskuuta 2026

Elokuu lukuina


Elokuu on nimensä mukaisesti elon kuukausi, sillä siihen iskee vuosittain suurin kulutuspiikki. Osittain myös veronpalautusten ajankohta herättää nauttimaan kesän viimeisistä päivistä, mutta silti suurin menoerä on syntymäpäivät ja niiden juhlimiseen liittyvät järjestelyt. Tälle kuudelle viikolle jakautuneelle kuukaudelle osui kuitenkin kolmas yleistuen maksupäivä, joten ainakaan rahan vähäisyyttä ei tarvinnut ajatella.

Tulonsiirrot
3× yleistuki1786€
veronpalautus482€
asumistuki123€
+ bonukset5€
tulot yhteensä  2396€

Yyterin leirintäalue (56,50€) kutsui heti kuukauden ensimmäisenä päivänä. Niiden neljän päivän ajan aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja pyyhki mielestä aiempien viikkojen sateet. Kävelin kymmeniä kilometrejä rantaviivan molemmin puolin ja keräsin elämäni suurikokoisimmat vadelmat. Vaikkakin yöt teltassa olivat niin kylmiä, että unet keskeytyivät jo ennen auringonnousua, ne eivät jaksaneet harmittaa kovin pitkään. Oikeastaan juuri päivän parhaimmiksi hetkiksi muodostuivat ne rauhalliset aamuyön tunnit, kun joi kahvia lämmikkeeksi ja suuntasi sen jälkeen meren aaltoihin.

Menoerät
vuokra 589€ ruoka 237€ asusteet98€
sähkö27€ terveys 25€ elämykset93€
vesi0€ koti24€ lahjat55€
netti25€ herkut11€ juhlat19€
asunto641€             arki297€             oma käyttö 265€

Elokuun aikana tein paljon tarpeellisia hankintoja, joiden ostamista olin vitkutellut pitkään. Koulujen alun tarjouksista löysin uuden repun (12,95€), sillä edeltävän olkahihna oli ratkennut jo kolme vuotta sitten, eikä sen korjaaminen oikeastaan tehnyt muuta kuin vain hidastanut sen lopullista tuhoa. Kauniit kumisaappaat (19,99€) olivat olleet jopa kymmenen vuoden ajan ostoslistalla, mutta nyt totesin, että "tyyli ennen tarkoitusta" -filosofia ei ole kovin järkevä ajattelutapa marjanpoimijalle. Lisäksi ostin loppuunmyynnistä puolet pienemmän rinkan (64,95€), sillä tuo sadan litran kettureppu ei ole kovin käytännöllinen muualla kuin pidemmillä telttaretkillä.

Yyterin lisäksi elämysten joukkoon mahtui myös yksittäinen ilotulituspata (36,90€), johon pitkän harkinnan jälkeen raaskin käyttää ikäni verran euroja. Juhlimisen ohella myös lahjoihin on mennyt suuri summa rahaa, sillä olen jatkanut Niilo22-joulukalenterin toteutusta. Lisäksi ostin ystäväni Japani-teemaisille syntymäpäiville lahjaksi makuupussin, jonka täytin pienillä lahjoilla ja koristelin suureksi sushiksi. 

Yhteenveto
talouden varat2396€
− asumismenot641€
− yhteiset ostot297€
− omat maksut265€
− puolison kulut184€
= kuun ylijäämä  1009€

Ruokakuluihin meni odotettua vähemmän rahaa, sillä oli välttämätöntä tyhjentää pakastinta juhlatarjoilujen tieltä. Kumisaappaatkin maksoivat itsensä nopeasti takaisin, sillä parikymppiä säästi jo sillä, että marjat haki pakastealtaan sijaan lähimetsistä. 

Vaikka kuukausi sisälsikin kaikenlaista tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, jäi viivan alle lopulta tuhat euroa! Ainakin osan tuosta summasta aiomme käyttää hääpäivän juhlintaan, mutta loput säästämme sateisten päivien varalle 


#raha   #laskelma

keskiviikko 5. elokuuta 2026

Heinäkuu lukuina


Heinäkuu ei mennyt aivan niin kuten ajattelin, sillä sadevesi huuhtoi osan suunnitelmistani ensi vuodelle. Sateesta huolimatta (tai ehkä jopa senkin takia) koin hyvin klassisen kaupunkielämyksen, joka sisälsi tunnelmallisen kesäravintolaillallisen sekä käynnin elokuvateatterissa. Leffaeväinä meillä oli aidosta karkkikaupasta haettu, ylihintainen irtokarkkipussi, joka lopulta osoittautuikin täysin hintansa arvoiseksi.

Onneksi kuun puolivälissä ilmestyi pilkahdus kesästä. Vaikka lämpötilat eivät kivunneetkaan hellerajaa korkeammiksi, uskaltauduin silti heittämään talviturkkini. Kokemäenjoen vesi oli hyisevää, mutta kävin kuitenkin kahteen otteeseen pulahtamassa. Pari tuntia rannalla vietettyäni ostin kotimatkalle herkullisen jäätelön, jossa maistui lapsuuteni muistot.

Loppukuun sateet houkuttelivat jäämään sisätiloihin, joten hullaannuin uudelleen shakin pelaamisesta ja kirjojen lukemisesta. Sain jopa inspiraation järjestellä vaatehuoneeni uudelleen, joten nyt alimmalta hyllyltä löytyy toistakymmentä valmista asukokonaisuutta helppoina setteinä. Olen myös aloittanut tuleviin syntymäpäiväjuhliini valmistautumisen: puku on ommeltuna, koristeet askarreltuina ja osa tarjoiluistakin valmiina pakkasessa.

Tulonsiirrot
2× yleistuki1191€
asumistuki123€
bonukset5€
tulot yhteensä1319€

Omista kuluista suurin osa muodostui loppuvuoden bussimatkoista sekä ulkona syömisistä. Niitä vastapainoittamaan kuukauteen mahtui myös ilmaista ja jopa rikastuttavaa tekemistä, kuten kotieläinpihalla käymistä ja marjojen poimimista. Laskelman muut kulut sisälsivät pääosin lahjoja, sillä sain niin loistavan idean tulevaksi joulukalenteriksi, etten ole malttanut olla toteuttamatta sitä vuodenajasta huolimatta.

Menoerät
vuokra 589€ ruoka 269€ reissut41€
sähkö27€ herkut34€ kuppilat34€
netti25€ terveys8€ viihde12€
vakuutus23€ koti8€ muut14€
asunto664€             arki319€             oma käyttö 101€

Ensireaktioni herkkukulujamme laskiessa oli lievästi sanottuna epäuskoinen. Pilkkuvirheen takia luku oli lähes kymmenen euroa mainittua suurempi, mutta vielä virheen korjattuakin summa vaikutti huomattavalta. Vaikka neljännes siitä muodostuukin puhtaasti syntymäpäivien tarjoiluista ja lähes puolet perinteisistä kesäherkuista, on mielestäni viimein aiheellista alkaa rajoittamaan tuota päämäärätöntä herkuttelua

Yhteenveto
talouden varat1319€
− asumismenot664€
− yhteiset ostot319€
− omat maksut101€
− puolison kulut117€
= kuun ylijäämä118€

Reilu viikko sitten aloitimme tiukan ruokavalion, jonka avulla on tarkoitus päästä turhasta sokerikoukusta eroon — enkä laittaisi pahakseni jos muutama kilokin siinä samalla katoaisi. Uskon siis ruokakulujen nousevan, sillä me syömme nyt huomattavasti enemmän proteiinia aikaisempaan verrattuna. Toisaalta menot myös laskevat esimerkiksi juuston osalta, joka on pitkään ollut se ruokaostosten suurin kuluerä. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaisia lukuja ensi kuu tuo!


#raha   #laskelma

keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Kesäkuu lukuina


Kesäkuukausina menoja kerääntyy ikään kuin huomaamatta, sillä erilaiset tapahtumat herättävät eloon ja houkuttelevat kuluttamaan. Koska tiesin, että festareiden takia kesäkuun kulut nousevat heti sadalla eurolla, koitin parhaani mukaan pitää malttia kukkarossa. Ratkaisin tämän muun muassa siten, että SuomiAreenalla käynnin ajoitin ilmaisen keittolounaan ympärille ja Satakunnan museon vierailupäivälle suunnittelin herkullisen piknikin.

Tulonsiirrot
2× yleistuki 1191€
asumistuki123€
+ bonukset5€
yhteensä 1319€

Vaikka koenkin tehneeni fiksuja ratkaisuja, tunnen silti hieman epäonnistuneeni. Tavoite herkkuostosten vähentämisestä ei mennyt suunnitellusti, sillä juhannusviikon tarjoukset olivat aivan ennennäkemättömiä. Ja koska mottoni on "aina kannattaa ostaa kun halvalla saa", ei lopputuloksena voi olla muuta kuin sipsipusseilla täytetyt kaapit. 

Muitakin tarjouksia hyödynsin, sillä nyt kaapeissa on seitsemän purkkia D-vitamiinia, kaksi litraa suihkusaippuaa sekä toistasataa tiskiainetablettia. Näiden toivoisin riittävän seuraavat pari vuotta, joten siihen nähden kuukauden kulut pysyivät kohtuullisina.

Menoerät
vuokra 589€
ruoka 218€
hotelli99€
sähkö27€
koti39€
matkat50€
vesi0€
terveys29€
kuppilat25€
netti25€
herkut29€
muut22€
asunto641€             arki315€             oma käyttö 196€

Omissa kuluissa suurin summa muodostui hotelliyöstä, johon sisältyi monipuolinen aamupala. Se olikin ratkaiseva syy siihen, miksi en halunnut olla edellisenä iltana kovin humalassa — niin usein aamuinen elämys on keskittynyt lähinnä tuoremehuihin, ettei se ole tuntunut kovin kustannustehokkaalta ratkaisulta. Samalla siinäkin tuli hieman säästöä kun ei erikseen tarvinnut ostaa juomia: pakkasin vain kotoa mukaan neljä laivan tuomaa siideriä. Lisäksi sain kolme päiväysvanhaa olutta, jotka eivät ystävälleni maistuneet.

Matkakulut muodostuivat syksyn junamatkoista, eli syyskuisista syntymäpäivistä ja lokakuisista halloweenjuhlista. Ravintolassa kävin kahteen otteeseen, ensin hyödynsin kuponkitarjouksen ja toiste juhlistin mieheni syntymäpäivää. 

Muissa menoissa on listattuna kymmenen euron sandaalit, viiden euron toppi, kolmen euron kirja sekä yhden euron sisäänpääsymaksu museoon. Loppusumma muodostui tulevien syntymäpäivien tarjoiluista ja arpavoitoista, eli karkeista, kekseistä ja hiuspannasta

Yhteenveto
talouden varat1319€
− asumismenot641€
− yhteiset ostot315€
− omat maksut196€
− puolison kulut164€
= kuun ylijäämä3€

Tämä kuu jäi hyvin niukasti plussan puolelle, sillä päivä ennen yleistuen maksua tilin saldo oli vaivaiset 2,97 euroa. Olin kuitenkin hyvilläni siitä, että tulos oli sentään plussan paremmalla puolella. Olin varautunut tämän vuoden ensimmäiseen miinustulokseen, sillä tässä kuussa viimein tapahtui se, mitä olin vuosikymmenen ajan odottanut. Ja nyt kun yksi elämäntehtävistäni on suoritettu, voinkin aloittaa jo tavoittelemaan seuraavaa!


#raha   #laskelma

keskiviikko 3. kesäkuuta 2026

Toukokuu lukuina


Toukokuu sisälsi kaksituhatta aurinkoista kilometriä, kuusi eri kohdetta ja kolme ikimuistoista juhlaa. Kaikkien näiden menojen ansiosta myös rahalliset menot jakautuivat hieman uudella tavalla. 

Tulonsiirrot
2× yleistuki774€
2× työmarkkinatuki417€
yleinen asumistuki123€
bonukset2€
tulot yhteensä1316€

Tuloissa tapahtui muutos lähinnä nimikkeen osalta. Tosin nyt ainakin tuli huomattua se, että olin kaikkien näiden kuukausien aikana unohtanut laskea mukaan myös työmarkkinatukien sentit! Todellisuudessa summan olisi siis pitänyt pyöristyä euron verran korkeammaksi. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain muutamien senttien moka, joka ei ole vaikuttanut suurempaan kuvioon.

Menoerät
vuokra 589€ ruoka 211€ ravintolat62€
sähkö27€ herkut22€ lahjat38€
vesi0€ terveys6€ liikunta33€
netti25€ muut34€ juhlat27€
asunto641€             arki273€             oma käyttö 160€

Toukokuu täyttyi kevään juhlista, jotka kasvattivat niin lahja-, juhla- kuin ravintolabudjettiakin. Onneksi ne vastaavasti pienensivät ruokakuluja, eikä äitienpäivälounaan ja euroviisuherkkujen välillä lainkaan harmittanut syödä riisipuuroa ja röstiperunaa. Kaiken tuon reissailun jälkeen viisivuotias vetolaukkuni tuli matkansa päähän, mutta onneksi satuin löytämään puoleen hintaan uuden, hieman kookkaamman laukun. 

Liikuntamenoissa on yhdistettynä erilaisia tapoja liikkua. Kaukoliikenteen matkat varasin jo alkuvuodesta, mutta paikallisbussien liput ostin vasta paikan päältä. Lisäksi löysin tarjouksesta lenkkeilytrikoot sekä uuden satulan pyörään, sillä edellinen oli viidentoista vuoden aikana päässyt jo hävettävän huonoon kuntoon. Summaa täydentää myös yksittäinen squashkokeilu, sillä kössin pelaaminen on ollut pitkäaikainen haaveeni. Se olikin paljon vaikeampaa kuin miltä näyttää ja yllättävän pelottavaa! 

Yhteenveto
talouden varat1316€
− asumismenot641€
− yhteiset ostot273€
− omat maksut160€
− puolison kulut128€
= kuun ylijäämä114€

Vaikka toukokuun henkilökohtaisia menoja laskiessa jännitti niin, ettei heti uskaltanut edes katsoa viivan alle muodostunutta summaa, oli lopputulos kuitenkin yllättävän siedettävä. Kuvittelin kulujen olevan enemmänkin, sillä esimerkiksi yksittäisestä lounaasta en ihan hetkeen ole maksanut yli kahtakymmentä euroa

Herkkukulut jäivät viime kuun varastojen ansioista hieman pienemmiksi, mutta nyt sekin hätävara on käytetty lähes loppuun. Tässä kuussa ajattelinkin ryhdistäytyä ja kokeilla ainakin vähentää laputettujen leivonnaisten ja tarjouksessa olevien irtokarkkien ostamista. Kesällä on kuitenkin niin paljon muutakin hyvää tarjolla joita ei edes lasketa herkuiksi, kuten grilliruokaa, vesimelonia ja mansikoita. Ja jos jäätelöä tekisi itse, niin eikö sen voisi laskea ruokamenoista?


#raha   #laskelma

keskiviikko 13. toukokuuta 2026

Huhtikuu kuluina


Viime kuussa sain idean kulutuspäiväkirjasta. Tapojeni mukaan se kuitenkin alkoi elää omaa elämäänsä ja lopulta venyi koko kuukauden mittaiseksi projektiksi. Tässä siis maaliskuun irtokulut saatesanoineen kronologisessa järjestyksessä:

1. huhtikuuta 37,99€
  • Kuukauden kulutus alkoi heti siitä hetkestä, kun aamulla vain silmäni avasin. Mariskan kiertueen lipunmyynti oli alkanut, joten varasin itselleni heti paikan eturivistä: 37,99€
3. huhtikuuta 31,94€
  • Pitkäperjantaina lähdin pääsiäismunajahtiin, eli siis tarkistamaan olisiko tarjoukset jo alkaneet. Kaupat olivatkin saaneet myytyä lähes kaikki suklaaherkkunsa hintojen ollessa vielä normaalit. En ostaisi suklaamunia yli kymmenen euron kilohinnalla, enkä ostanut nytkään: 0,00€
  • Pääsiäisherkuista löytyi kuitenkin pakastettua mämmiä eurolla! Laittaessani sen tavarasäilöön seuraavan kauppareissun ajaksi, lokerosta löytyikin euro jo valmiina. Käytännössä ilmainen mämmi: 0,00€
  • Prisman tarjouksesta ostin lähes kilon lohta ja kolme pakettia sillifileitä: 10,70€ 
  • Lisäksi tein täydennysostoksia sekä puuttuvat ainekset nakkikeittoon. Perjantaiherkkuna meillä oli alehintaista energiajuomaa ja lämpimiä leipiä tarjoustäytteillä: 21,24€

4. huhtikuuta 24,80€
  • Jyskissä oli meneillään alennusmyynti ja ajattelin käyttää vuoden vanhan lahjakorttini loppuun ostamalla tuoksukynttilän. Yllätyksekseni lahjakortilla olikin enemmän rahaa mitä muistelin, joten ostin kaksi tuoksukynttilää: 0,50€
  • Rustassa oli hammastahnat tarjouksessa. Ostamalla kolme säästin viisi ylimääräistä senttiä summan pyöristyessä alaspäin. Ehkä pikkumaista, mutta säästöä sekin: 5,05€ 
  • Tokmannilta hain puoleen hintaan leipää, riisikakkuja, suklaalevyn sekä poksahtelevia karkkeja kesäistä jäätelöbuffettia varten: 4,25€
  • Hintakaaresta ostin kaksi palkintoa synttäriarvontaan, kaksi luukkua joulukalenteriin, suihkusaippuaa ja keksejä: 8,00€ 
  • Herkuttelin pitkästä aikaa Hesburgerin kerrosaterialla, jonka sai suhteellisen edulliseen kuponkihintaan: 7,00€
8. huhtikuuta 20,32€
  • Tein tilauksen Fazerin verkkokaupasta, sillä ensimmäistä kertaa elinaikanani sieltä tilaaminen tuli oikeasti halvemmaksi kuin kaupasta ostaminen! Nelikiloisen tilauksen hinnaksi tuli ainoastaan 5,04€/kg ja se sisälsi lähes puolet painostaan suklaata: 20,32€ 
10. huhtikuuta 73,18€
  • Sitä kun luuli, ettei pakkasessa olisi enempää tilaa — mutta niin vain ostin kahdeksan pussillista kebablastuja ja kilon kylmäsavustettua lohta: 18,00€ 
  • Viikon ruoiksi suunnittelin perunamuusia pinaatilla ja lohella, ilta-alennettua metripizzaa lisätäytteillä, kanankoipia ja riisiä, pannukakkupizzaa sekä inkivääriseen kanaliemeen tehtyä nuudeli-kanakeittoa. Jälkiruoiksi ostin pari poistomyynnissä olevaa proteiinivanukasta ja muille päiville tein pannukakun. Näistä aineksista suurin osa oli tarjoushintaan, jopa maidotkin: 15,57€
  • Leipiin, hedelmiin, salaattiaineksiin ja muihin tykötarpeisiin: 39,61€ 
16. huhtikuuta 37,65€
  • Ostin kaksi kuudentoista euron aluslakanaa, joista toisen maksoin kokonaisuudessaan uudella lahjakortilla ja toisen osittain jo aiemmin hankitulla lahjakortilla: 1,00€
  • Takatalven kolkutellessa ostin itselleni legginsit ja thermosukkikset sekä miehelle jouluisen t-paidan. Kymmenen euron lahjakortin jälkeen maksettavaa jäi: 7,00€
  • Törmäsin jälleen hyvään vessapaperitarjoukseen, joten ostin 32 rullaa lisää, vaikka kotona olikin jo lähemmäs sata rullaa odottamassa: 10,00€ 
  • Aiemmat viikon ruoat olivatkin todellisuudessa lähes kahden viikon ruoat, joten tein vain täydennysostoksia kuten salaattia, leipää, maitoa ja raejuustoa. Seuraavan viikon ruoat löytyivät kaapeista jo valmiina, eli keitettyjä perunoita lohilisukkeella, ylijääneistä perunoista makkarapyttipannua ja ylijääneistä makkaroista makaronisalaattia: 19,65€
24. huhtikuuta 62,84€
  • Viikonloppuna halusin herkutella reippaammin, joten valmistin fish&chipsit rahkapohjaisella remouladekastikkeella sekä nachopellin kaupan valmiilla lisäainelisukkeilla: 10,97€
  • Tarjouksesta kävin hakemassa kahvia, juustoa sekä maissikakkuja: 20,00€
  • Lisäksi ostin suuren kennollisen kananmunia, runsaasti kasviksia sekä muita arjen ostoksia: 31,87€ 
28. huhtikuuta 11,45€
  • Ostin tarjouksesta kaksi pyykinpesuainetta: 5,98€
  • Viikon ruokalista oli jo kaapeissa valmiina, eli kirjolohisalaattia, perunamunakasta sekä uunikanaa riisipedillä. Varmuuden vuoksi otin kuitenkin pari maitoa ja muutaman rahkan ettei kaupassa tarvitsisi käydä enää myöhemmin viikolla: 7,21€

Yhteensä 300,17€

Koko kuukauden ostokset olivat lähes täsmälleen kolmesataa euroa. Tämä piti sisällään kahden hengen ruokaostokset, taloustavarat, herkkutilauksen sekä myös sielunruokaa itselleni keikkalipun muodossa. Kaikin puolin siis onnistunut kuukausi!


#raha   #laskelma   #ruoka   #arki  

keskiviikko 6. toukokuuta 2026

Huhtikuu lukuina


Huhtikuu sisälsi haaveilua ja tavoitteiden asettamista. Aloitin uudelleen vuosia tauolla olleen aamulenkkeilyn, ja yllätyksekseni olin saanut ylläpidettyä kuntoani ihan kohtalaisena pelkällä hyötyliikunnalla. Jo ensimmäisenä aamuna jaksoin hölkätä maastopolkujen osuuden, ja seuraavana päivänä lisäsin loppuun juoksuaskeliakin!

Nämä viimeiset puoli vuotta ovat tuoneet sellaisia yllätyksiä, että olen kaivannut hieman kokonaisvaltaisempaa otetta elämästäni. Vaikka olenkin ollut tyytyväinen arkeeni sellaisena kuin se on, halusin silti panostaa enemmän omaan hyvinvointiin. Siksi olikin ihana pysähtyä unelmoimaan ja kuulostelemaan sitä, mitä kaikkea maailmalla voisi olla tarjottavana.

Tulonsiirrot
2× työmarkkinatuki 1190€
yleinen asumistuki123€
bonukset22€
tulot yhteensä1335€

Tämä toinen kuukausi pienemmällä asumistuella tuli yllätyksenä enemmän miehelleni kuin itselleni. Olin varautunut tilanteeseen tekemällä ostoksia enemmän hinta kuin laatu edellä, vaikka en kuitenkaan sanoisi tekeväni millään lailla laaduttomia valintoja.

Tuplabonuksista muodostui lopulta kuusinkertainen summa mitä yleensä! Meille on todella harvinaista päästä bonuksilla parinkympin yli, ja tuolla summalla saikin katettua kotivakuutusmaksun lähes kokonaisuudessaan.

Menoerät
vuokra 589€ ruoka 179€ viihde38€
sähkö27€ herkut34€ vaatteet7€
internet25€ koti26€ kuppilat7€
vakuutus23€ muut2€ lahjat6€
asunto664€             arki241€             oma käyttö 58€

Aiemmin hankittu kotivara näkyi ruokakuluissa, jotka laskivat nyt reilusti alle keskiarvon. Toisaalta herkkuja tuli ostettua hieman enemmän, mutta ainakaan niiden suhteen ei hetkeen tarvitse seurailla tarjouksia — karkkeja nimittäin löytyy kaapeista vielä kolmisen kiloa... Mutta näistä ja muista ostoksista ajattelin kertoa enemmän ensi viikon kulutuspäiväkirjassa!

Yhteenveto
talouden varat1335€
− asumismenot664€
− yhteiset ostot241€
− omat maksut58€
− puolison kulut298€
= kuun ylijäämä75€

Maaliskuun ostosten takia yhteiskulut olivat pieniä ja omat kulut sitäkin pienempiä, sillä opettelin vielä uutta normaalia kutistuneiden tulojen suhteen. Miehellä tosin oli tällä kertaa suurempi budjetti, sillä hän oli viikonlopun mittaisella reissulla, josta sain ihania tuliaisia teepussien muodossa.

Kevytsarjalaisen kuluilla ei kuitenkaan pötki kovin pitkälle, sillä kotivara kutistuu ja sitä kautta menotkin alkavat taas kasvaa. Mielenkiinnolla odotan, miltä tilanne näyttää siirtymävaiheen jälkeen, kun en voi enää pelkästään omalla ostokäyttäytymiselläni paikata asumistuen leikkausta


#raha   #laskelma

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Maaliskuu lukuina


Maaliskuu eteni löysästi, sillä kaikki tekeminen tuntui vaativan tavanomaista enemmän tahdonvoimaa. Alkukuun vietin neuloen ja sarjoja katsellen, sillä suoratoistopalvelun puolen vuoden ilmaiskokeilu oli tulossa päätökseen. Onneksi kuukauden halkaisi viikon mittainen matka, jonka aikana vietin junassa kaiken kaikkiaan vuorokauden kulkiessa maan laidalta toiselle. Siitä syystä myös ravintoloissakin tuli vietettyä enemmän aikaa — ja koska aika on rahaa, sitäkin kului.

Matka piristi sen verran, että sain toivomaani energiaa tekemiseen. Siivosin keittiön kesäkuntoon, joten kaapit on nyt järjestelty, kodinkoneet siistitty ja ikkunakin pesty. Tekeminen myös ruokki tekemistä, sillä puhtaiden asioiden ihastelu innosti jatkamaan siivoamista muihinkin huoneisiin. Sadepäivänä vastapestyyn ikkunalasiin muodostuva upea sadehelmiverho oli luonnon oma taideteos, joka tuntui lähes henkilökohtaiselta tsemppiviestiltä. 

Kuukauden onnistumisia olivat hurjaa vauhtia neulomani ylipolvensukat sekä kaunokirjoituksen käsiala, josta voin viimein olla ylpeä! Olen jo useamman kuukauden harjoitellut kauniimpaa kaunoa, ja nyt voin sanoa olevani ainakin hyvin lähellä sitä, mitä toivoisinkin sen olevan. 

Tulonsiirrot
3× työmarkkinatuki 1785€
yleinen asumistuki123€
bonukset3€
tulot yhteensä1911€

Viime kuulle osui yksi ylimääräinen työmarkkinatuen maksupäivä. Se tosin tuli ihan tarpeeseen, sillä koko kuukauden mittaiset tuplabonukset ajoivat ostamaan kaapit täyteen pähkinöitä, siemeniä, mausteita, öljyjä ja muita kalliimpia kuivatuotteita. Vaatehuone on tällä hetkellä pullollaan vessapaperia, lääkekaappi täynnä vitamiineja ja roskapussejakin on ainakin vuoden tarpeisiin. Myös pakastin on ääriään myöten täyteen tungettuna, joten mielenkiinnolla odotan, kuinka pieneksi ensi kuun kauppalaskut kutistuvat.

Vuokra nousi kymmenellä eurolla, mutta se ei ainakaan nostanut asumistukea. Päinvastoin Kela teki uuden laskelman, jossa asumistuki leikkaantuu yli puolella. Olen hieman yllättynyt noin suuresta kiristyksestä, sillä yleensä tuo parisataa euroa on ollut se summa, joka on kuukausittain jäänyt ylimääräiseksi. Olemme tosin onnekkaassa asemassa, että meillä kuitenkin on ollut sen verran ylimääräistä! Jollain saattaa olla tilanne, että puuttuvat eurot on pitänyt nyhtää elämiseen käytettävistä varoista.

Menoerät
vuokra 589€ ruoka 402€ matkaliput 85€
sähkö27€ terveys 62€ ravintolat38€
vesi0€ koti61€ lahjat ym.20€
netti25€ herkut30€ vaatteet10€
asunto641€             arki555€             oma käyttö 153€

Kevätauringon innoittamana suunnittelin jo ensi kesää, joten ostin matkoja juhannuksen jälkeiselle ajalle. Tarkoitus olisi käydä vähintään yksillä festareilla ja viettää railakkaat muumiteemaiset syntymäpäiväjuhlat. Muutamia yksityiskohtia olenkin hankkinut jo tulevia juhlia varten. Lisäksi ostin äitienpäiväksi syötävän suloisen konvehtirasian, johon sopiva kortti sattui löytymään valmiiksi kaapista.

Kuukauden hömppänä mainittakoon porohaalari, jonka hintaa olin seuraillut jo syksystä asti. Kun se viimein oli laskenut alle kolmannekseen, raaskin tehdä ostopäätöksen. Tarkoituksena olisi pitää haalaria lämpimänä oloasuna talvella, mutta miksei se sopisi myös kotoisten pikkujoulujenkin viettoon.

Yhteenveto
talouden varat1911€
− asumismenot641€
− yhteiset ostot555€
− omat maksut153€
− puolison kulut161€
= kuun ylijäämä401€

Yleisesti ottaen tilanne näyttää hyvältä, mutta mikäli tuosta summasta miinustaisi yhden "ylimääräisen" työmarkkinatuen, olisi kuukauden saldo miinuksella. Muuttunut tilanne saa miettimään uudenlaisia jatkosuunnitelmia, mutta onneksi niitä pohtiessa voin ainakin lohduttautua ajatuksella siitä, että kotivaraa on kerrytetty


#raha   #laskelma

keskiviikko 4. maaliskuuta 2026

Helmikuu lukuina


Viime kuu oli mukavan kotoisa. Pakkasen kiristäessä niin ilmaa kuin ihoakin, opettelin kotisohvan lämmössä uusia tapoja neuloa. Tein ensimmäistä kertaa villasukat patenttineuleella ja tiimalasikantapäällä, ja lopputuloksesta tuli varsin suloisen ruttuiset sukat. Uskon, että molemmat tavat jäävät jatkossakin käyttöön, sillä pidän muhkeista, mutta silti hyvin istuvista villasukista.

Yksi reissukin mahtui mukaan arjen irtiotoksi. Yövyin ystäväni luona Vantaalla, jossa sain täysihoidon lisäksi myös kissaterapiaa. Ostimme kympin iltaliput Heurekaan, joka piti sisällään niin avaruusmatkan, jääkauden jättiläiset kuin taide-elämyksetkin.

Tulonsiirrot
2× työmarkkinatuki1190€
yleinen asumistuki391€
pullopantit5€
bonukset4€
tulot yhteensä1590€

Mukava yllätys löytyi kierrätyspisteellä, kun roskasäiliöiden vierestä löytyi pussillinen tyhjiä oluttölkkejä. En tiedä oliko ne siihen tarkoituksella jätetty, mutta jäätymisasteesta päätellen olivat siinä olleet jo pidemmän tovin. Tuollainen pullojenkeräys on mieleeni.

Menoerät
vuokra579€ ruokaostokset309€ matkat48€
sähkö27€ päivittäistavarat68€ puhelin35€
vesi0€ herkut&hömpät29€ vaatteet22€
netti25€ muut hankinnat45€ elämykset15€
asuminen 631€             yhteiset kulut451€             omat jutut 120€

Viime kuusta poiketen ruokaostokset olivat tavallista suuremmat. Pakastin sai mukavasti täydennystä, kun  ilta-alesta löytyi mieluisia tuotteita. Tällä kertaa söimme tarjoushinnalla haudutettuun kanaliemeen tehtyä keittoa, erilaisia wräppejä, paneer tikka masalaa sekä lohta peruna-palsternakkamuusilla ja paistetuilla kasviksilla. Banaanipuuro tuli tutuksi monena aamuna, sillä ostin kymmenen kiloa hevihävikkiä. 

Muista kuluista mainitsemisen arvoista olivat kahdet viiden euron leopardilegginssit, joista tuunasin itselleni catsuitin seuraavaksi halloweeniksi! Käytön jälkeen se tulee jäämää arkiseen kotoilukäyttöön, koska on mukavan joustava ja viileä asu. Löysin myös lämpimät ja pehmoiset toppahanskat puoleen hintaan, joille ennustan myös pitkää ikää.

Kuukauden jännitysnäytelmä muodostui Askon konkurssimyynnistä. Monen vuoden ajan haaveilin valkoisesta päiväpeitosta, joka olisi sopiva meidän tavallista suurempaan sänkyyn, mutta kuitenkin tavallista pienempi hinnaltaan. Kun tämä yksi onnekas kappale löytyi puoleen hintaan tarjouslaarien pohjalta, ostin sen suuremmin asiaa ajattelematta. Tämä ajattelemattomuus seurasi minua myöhemmin säilytyslokeroiden luona, kun muita ostoksia pakatessa jätin peiton avonaiseen lokeroon! Vasta kotiin päästyäni muistin, että jotain hyvin tärkeää unohtui, ja pyöräilin takaisin kauppaan niin nopeasti kuin pystyin. Matkan aikana kerkesin jo tuntemaan sen pettymyksen, mikä valtaisi tyhjän lokeron nähdessäni. Kun siellä yllätyksekseni vielä pilkistikin omaisuuteni, helpotuksen määrä ja pyöräilystä väsyneet jalat tekivät oloni aika voimattomaksi. Hetken istuin penkillä hengitystä tasaten, tuntien kiitollisuutta siitä, ettei tarvinnut maksaa oppirahoja tyhjäpäisyydestä.

Yhteenveto
talouden varat1590€
− asumismenot631€
− yhteiset ostot451€
− omat maksut120€
− puolison kulut142€
= kuun ylijäämä246€

Kuukauden lopputulema on aika tavanomainen. Siinä on sopivasti hetkessä elämistä, mutta osittain myös suunnitelmallista tulevaisuutta. Olen nyt ostanut kevään junalippuja sekä hankkinut puhelimeen saldoa, jonka pitäisi kestää kesän loppuun asti

Säästöön jääneillä rahoilla olisi tarkoitus ostaa uusi parvekekalusto. Se ei ole kuitenkaan kovin akuutti tarve, sillä voisin yhden kesän nauttia täysin minimalistisesta parvekkeesta. Paremman puutteessa parvekkeelle voisi levittää vieraspatjan, jonka päällä olisi mukava loikoilla aurinkoa ottaen. Mikä ihana ajatus ensimmäiselle kevätkuukaudelle!


#raha   #laskelma   #oppi  

keskiviikko 4. helmikuuta 2026

Tammikuu lukuina


Tammikuu meni yllättävän nopeasti — tuntuu kuin vasta olisi joulukoristeet raivannut ja yhtäkkiä vain herännyt helmikuuhun. Näihin talvisiin päiviin mahtui paljon kirjoittelua, jonkin verran matkustelua ja hieman sairasteluakin. Kävin shoppailemassa, museossa, risteilyllä ja vanhempieni luona, mutta koska nämä matkat oli maksettu jo viime vuoden puolella, eivät ne näissä luvuissa näy kuin sivukulujen osalta.

Viime kuun tulopuoli oli muuten vielä tavanomainen, mutta tässä kuussa pitäisi tulla päätös asumistuen vuositarkistuksesta. Voisin kuvitella, että suurempiakin muutoksia on luvassa, sillä mielestäni nykyinen asumistuen määrä on aika ruhtinaallinen.

Pienenä bonuksena bonusten lisäksi sain kymmenen euron hyvityksen, kun reklamoin joulupöytään ostamani lohifileen nahan limaisuudesta ja pahasta hajusta. Koska itse liha oli kuitenkin kimmoisaa ja kauniin väristä, otin riskin ja valmistin lohen. Suurimman hajuhaitat katosivat perusteellisen pesun jälkeen ja makukin oli kypsennyksen jälkeen tavanomaisen herkullinen.

Tulonsiirrot
2× työmarkkinatuki1190€
yleinen asumistuki391€
hyvitykset10€
bonukset8€
tulot yhteensä1599€

Tammikuun menopuoli oli kuitenkin tavallista runsaampi, vaikka ruokaostoksiin menikin puolet keskiarvoa vähemmän rahaa. Suurin kuluerä muodostui uusista puhelimista, joista voisin kertoa yksityiskohtaisesti hieman myöhemmin.

"Herkut & hömpät" sisälsi sellaisia arjen pieniä ostoksia, jotka olivat turhia, mutta jotka toivat iloa ja elämänmakua. Tällainen oli erityisesti hopeinen soittokello, jolla voin kutsua miehen iltapäiväteelle hovineidon elkein. Tuo joulukellona myyty suloisuus maksoi alle kolme euroa ja tuo edelleen hymyn huulille jokaisella kilahduksellaan. Myös Tukholmasta matkamuistoksi ostamallani avaimenperällä on samanlainen efekti, sillä ihastelen sen kauneutta jokaisella kerralla, kun se vain osuu silmiini.

Menoerät
vuokra579€ ruokaostokset152€ pukeutuminen60€
sähkö27€
päivittäistavarat45€
ravintolakäynnit45€
vakuutus23€
herkut&hömpät31€
lahjat&juhlat24€
internet25€
muut hankinnat417€
puhelinliittymä0€
asuminen 654€             yhteiset kulut645€             henkilökohtaiset 129€

Ostoslistallani oli ollut jo pari vuotta uudet talvikengät, sillä edellisten pinta oli alkanut halkeilla ja saumat ratketa. Ne olivat olleet aika ahkerassa käytössä yli kymmenen talven ajan, joten nyt raaskin ostaa karvareunaiset, valkoiset talvisaappaat 70% alennuksella. Lisäksi ostin kaksi pitkähihaista paitaa, joista toinen myytiin puoleen hintaan. Maksoin täyden hinnan viininpunaisesta neuleesta, jonka ostopäätöstä harkitsen tälläkin hetkellä. Mieheni kannusti kuitenkin hemmottelemaan itseäni. 

Sen sijaan muiden hemmottelu sujuu vaivatta, sillä ostan lahjoja ympäri vuoden. Erityisesti joululahjojen ostamiselle tammikuu on otollista aikaa, ja tällä kertaa mukaan tarttuikin pari luukkua tulevaan joulukalenteriin. Ostin lisäksi muutaman tuliaisen matkaltani sekä yhden palkinnon loppukesän syntymäpäiväjuhliini.

Yhteenveto
talouden varat1599€
− asumismenot654€
− yhteiset ostot645€
− omat maksut129€
− puolison kulut157€
= kuun ylijäämä14€

Tuollainen tilin saldo heti näin vuoden alkuun ei välttämättä ole se kaikista ihanteellisin esimerkki, mutta koen tammikuun olleen hintalappuaan arvokkaampi. Sain toteutettua haaveitani, vietettyä ikimuistoisia hetkiä ja tyydytettyä materialistista turhamaisuuttani


#raha   #laskelma