keskiviikko 10. kesäkuuta 2026

Pääsymaksuton aurinkokylpylä


Parvekelämpötila kipusi kahteenkymmeneen jo huhtikuussa, joten jo silloin valmistauduin tulevaan kesäsesonkiin. Puhdistin pinnat, pesin lasitukset ja imuroin parvekkeella olevan (sisäkäyttöön tarkoitetun) divaanisohvan. Vaikka vuoden alussa haaveilinkin uudesta parvekekalustosta, päätin siirtää hankintaa myöhemmäksi. Sohva oli selviytynyt ainakin pintapuolisesti niin hyvin talven yli, että olisi ollut jopa sääli kutsua sitä huonekalujätteeksi.

Viime vuonna ostimme olohuoneeseen uuden kulmasohvan, joten aiempi sohva päätyi siitä syystä parvekkeelle. Aluksi ajattelin kyseisen operaation olevan vain yhden kauden mittainen, sillä taloyhtiömme pihassa on joka kevät asukkaille ilmainen roskalava. Kuitenkin sinä päivänä, kun roskalava viimein saapui, en vielä raaskinutkaan luopua tuosta kesäisten iltojeni luksuksesta. Päätöstäni alleviivasi myös epäsuotuisa ajankohta, sillä vaikka säästössä olisikin ollut sopiva summa rahaa, tuntui taloudellinen tilanne vielä aika epävakaalta. Myöskään tämänvuotinen parvekekalustemallisto ei ollut mieluisa, sillä en löytänyt tarjonnasta yhtäkään muhkeaa laiskanlinnaa, joka olisi mitoiltaan sopinut parvekkeellemme.

Nykyinen sohvamme on parvekkeemme sydän, sillä se ikään kuin luo yhden lisähuoneen kolmioomme. Pyrinkin hyödyntämään tuota ylimääräistä olohuonetta jokaisena lämpimänä iltana joko lukemalla, kirjoittamalla tai täyttämällä ristikoita. Onpa siellä tullut nukuttua yhdet ihanan levolliset päiväunetkin. Koska asumme ylimmässä kerroksessa ja parvekkeemme avautuu länteen, muistuttaa se helteisimpinä iltapäivinä maisemasaunaa. Silti viihdyn siellä, sillä hetken paahteisissa olosuhteissa aikaa viettäneenä sisälle palaaminen tuntuu helpotukselta. Jopa silloinkin, kun sisälämpötila lähestyy kolmeakymmentä! 

Vaikka sohvan siirtäminen parvekkeelle olikin aluksi vain väliaikainen ratkaisu, on se ollut hyvä muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse korvata uudella heti tilaisuuden tullen. Tältä kesältä toivonkin aurinkoisia päiviä ja tyyniä iltoja, jotta voisin nauttia tämän jatkoajalla elävän sohvan seurasta vielä mahdollisimman pitkään


#kierrätys   #koti   #arki  

keskiviikko 3. kesäkuuta 2026

Toukokuu lukuina


Toukokuu sisälsi kaksituhatta aurinkoista kilometriä, kuusi eri kohdetta ja kolme ikimuistoista juhlaa. Kaikkien näiden menojen ansiosta myös rahalliset menot jakautuivat hieman uudella tavalla. 

Tulonsiirrot
2× yleistuki774€
2× työmarkkinatuki417€
yleinen asumistuki123€
bonukset2€
tulot yhteensä1316€

Tuloissa tapahtui muutos lähinnä nimikkeen osalta. Tosin nyt ainakin tuli huomattua se, että olin kaikkien näiden kuukausien aikana unohtanut laskea mukaan myös työmarkkinatukien sentit! Todellisuudessa summan olisi siis pitänyt pyöristyä euron verran korkeammaksi. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain muutamien senttien moka, joka ei ole vaikuttanut suurempaan kuvioon.

Menoerät
vuokra 589€ ruoka 211€ ravintolat62€
sähkö27€ herkut22€ lahjat38€
vesi0€ terveys6€ liikunta33€
netti25€ muut34€ juhlat27€
asunto641€             arki273€             oma käyttö 160€

Toukokuu täyttyi kevään juhlista, jotka kasvattivat niin lahja-, juhla- kuin ravintolabudjettiakin. Onneksi ne vastaavasti pienensivät ruokakuluja, eikä äitienpäivälounaan ja euroviisuherkkujen välillä lainkaan harmittanut syödä riisipuuroa ja röstiperunaa. Kaiken tuon reissailun jälkeen viisivuotias vetolaukkuni tuli matkansa päähän, mutta onneksi satuin löytämään puoleen hintaan uuden, hieman kookkaamman laukun. 

Liikuntamenoissa on yhdistettynä erilaisia tapoja liikkua. Kaukoliikenteen matkat varasin jo alkuvuodesta, mutta paikallisbussien liput ostin vasta paikan päältä. Lisäksi löysin tarjouksesta lenkkeilytrikoot sekä uuden satulan pyörään, sillä edellinen oli viidentoista vuoden aikana päässyt jo hävettävän huonoon kuntoon. Summaa täydentää myös yksittäinen squashkokeilu, sillä kössin pelaaminen on ollut pitkäaikainen haaveeni. Se olikin paljon vaikeampaa kuin miltä näyttää ja yllättävän pelottavaa! 

Yhteenveto
talouden varat1316€
− asumismenot641€
− yhteiset ostot273€
− omat maksut160€
− puolison kulut128€
= kuun ylijäämä114€

Vaikka toukokuun henkilökohtaisia menoja laskiessa jännitti niin, ettei heti uskaltanut edes katsoa viivan alle muodostunutta summaa, oli lopputulos kuitenkin yllättävän siedettävä. Kuvittelin kulujen olevan enemmänkin, sillä esimerkiksi yksittäisestä lounaasta en ihan hetkeen ole maksanut yli kahtakymmentä euroa

Herkkukulut jäivät viime kuun varastojen ansioista hieman pienemmiksi, mutta nyt sekin hätävara on käytetty lähes loppuun. Tässä kuussa ajattelinkin ryhdistäytyä ja kokeilla ainakin vähentää laputettujen leivonnaisten ja tarjouksessa olevien irtokarkkien ostamista. Kesällä on kuitenkin niin paljon muutakin hyvää tarjolla joita ei edes lasketa herkuiksi, kuten grilliruokaa, vesimelonia ja mansikoita. Ja jos jäätelöä tekisi itse, niin eikö sen voisi laskea ruokamenoista?


#raha   #laskelma

keskiviikko 27. toukokuuta 2026

Valituksen vaikutus


Vaikka pidän itseäni ainaisena optimistina, rakastan silti valittaa! Tai ehkä valittaminen on hieman liian voimakas sana, sillä ilmaisen tyytymättömyyteni kuitenkin aina kohteliaasti. Kuvailisin itseäni laatutietoiseksi asiakkaaksi, joka kertoo mielellään mielipiteensä – etenkin silloin, kun odotettavissa on rahallinen hyvitys. 

Viime kuussa löysin syötävien koristerakeiden seasta pienen palan muovia. Otin siltä istumalta yhteyttä valmistajaan, kerroin ja kuvasin löydökseni, ja jäin odottamaan vastausta. Noin viikkoa myöhemmin sain kirjeen, jossa oli kiitokset, pahoittelut ja kymmenen euron lahjakortti. Kyseessä oli tähän mennessä yksi parhaimmista saamistani korvauksista, sillä tuotteen arvoon nähden se oli yli viisinkertainen.

Vaikka en edes muista kaikkia tekemiäni reklamaatioita, niistä saatu summa on jo reilusti yli satasen. Vuosien varrella olen saanut hyvityksiä muun muassa seuraavista:
  • 4€ teepaketista, jonka pussit vuotivat sisältönsä juoman sekaan
  • 4€ kahvipaketista, jota oli markkinoitu virheellisesti
  • 5€ porkkanoista, jotka olivat mustuneet päistä
  • 8€ tuikuista, joista yhdestä puuttui sydänlanka
  • 10€ lohesta, jonka nahka oli jo limaantunut
  • 10€ juustosta, jonka pinta oli kauttaaltaan homeessa
  • 20€ fileeleikkeistä, joissa oli poikkeuksellinen väritys
  • 25€ suklaalevystä, jonka kulmassa oli ketjuöljyä
  • 30€ TV-tasosta, jonka vetolaatikossa oli pintavaurio

Iloisimmat yllätykset ovat luonnollisesti olleet myös kaikista suurimmat, mutta etenkin suklainen lahjakortti toi jouluumme aivan erityisen herkullisen lisän. Samalle vuodelle osui myös lihanjalostajan lahjakortti, jonka käytin elämäni ensimmäiseen (ja ehkä samalla myös viimeiseen?) aitoon joulukinkkuun. 

Rehellisesti sanottuna tuskin edes vaivautuisin yhteydenottoon, mikäli siitä ei olisi odotettavissa minkäänlaista hyvitystä. Pelkkä tyytymättömyys ei kuitenkaan korjaa mitään, sillä silloin ongelmat voivat jäädä huomioimatta. Reklamointi onkin ainakin itselleni yhdistelmä käytännöllisyyttä ja periaatetta: jos tuote ei vastaa sitä, mitä on luvattu, odotan siitä myös vastinetta. Samalla tieto virheestä menee eteenpäin, mikä on kaikkien kannalta järkevämpää kuin hiljainen boikotointi.

Koska en kuitenkaan halua vaikuttaa vain hankalalta asiakkaalta, olen pyrkinyt antamaan myös positiivista palautetta. Olen esimerkiksi kiittänyt mehutiivisteestä, jonka makumaailma vei minut hetkeksi takaisin esikoulun iltapäiviin sekä ilakoinut uudistuneesta raejuustopurkista, joka oli oikeasti aiempaa mieluisampi.

Myönteinen palaute ei kuitenkaan ole taloudellisesti yhtä kannattavaa, joten sitä tulee lähetettyä harvemmin. Mutta silloin kun jokin tuote on saanut aidosti hyvälle mielelle, sen tunteen haluaa jakaa eteenpäin — vaikka sitten sille kasvottomalle asiakaspalvelijalle. Ja juuri niiden pienten asioiden esiintuominen tekee olon, että olen välillä muutakin kuin vain kriittinen kuluttaja


#tulo   #näkökulma