Pidän englanninkielisestä idiomista rainy day fund, jossa rahaa säästetään sadepäivän varalle. Käsite on ihanan keveä, kun samaan aikaan suomenkieliset vastineet puhuvat pahoista päivistä ja hätävaroista — aivan kuin ihmisten pitäisi varautua pelkkien onnettomuuksien ja katastrofien varalle.
Meidän tavoitteenamme on säästää joka kuukausi sata euroa. Niinä kuukausina, kun on enemmän ostoksia tai muita kuluja, tulos saa kuitenkin jäädä vähäisemmäksikin. Tavoitetta tärkeämpää on periaate: sivuun laitettuja varoja ei käytetä tavallisen arjen rahoittamiseen.
Yli varojen eläminen pidemmällä aikavälillä kaventaa tulevaisuutta. Siksi on helpompi tehdä pienempiä muutoksia kurssiin senttejä laskien kuin muuttaa kerralla koko elintapaansa. Varsinkin kun kyseessä ei ole pakollinen paha vaan oma valinta, voi tilannetta pyrkiä kääntämään kurjuutta paremmaksi pienellä ajatusleikillä. Jos loppukuulle on vain muutama euro jäljellä, voin kutsua sosekeitontäyteistä viikkoani detox-kuuriksi.
Säästämisemme alkoi noin kymmenen vuotta sitten, eli hieman sen jälkeen kun muutimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoon. Silloin meillä ei sängyn lisäksi ollut montaakaan huonekalua, joten ostimme osamaksulla uuden sohvan ja pari muuta kalustetta. Vuoden päivät maksoimme säntillisesti maksueriä, ja kun viimeinenkin osa tuli maksetuksi, sen paikalle muodostui tyhjyys. Mitä tekisimme niillä rahoilla, jotka olivat ennen menneet laskutusfirmalle?
Ensin säästimme häihin. Asetimme kunnianhimoisen hääbudjetin, sillä tavoitteenamme oli kerryttää neljän vuoden aikana kymmenen tuhatta euroa. Koronan saavuttua kutistamaan suunnitelmia, säästöjen tilalle muodostui täyteys. Mitä tekisimme niillä rahoilla, jotka oli tarkoitus käyttää suuriin hääjuhliin?
Näiden kuuden vuoden aikana meillä on ollut monia isojakin hankintoja, kuten uusi sänky, tietokone, useampi pari puhelimia, tiskikone ja kuivaava pyykinpesukone. Ja ostimmehan me toissa kesänä sohvan, jonka hintaa ei enää tarvinnut pilkkoa osiin.
Itselleni on kuitenkin tärkeämpää tavata ystäviäni, jotka ovat Lappia lukuun ottamatta ripottautuneet ympäri Suomen. Silloin syömme ulkona, osallistumme erilaisiin tapahtumiin, käymme risteilyillä, museoissa ja konserteissa. Ne ovat niitä harvoja päiviä vuodessa, kun en tee päänsisäistä hintavertailua. Ne hetket ovat hintansa arvoisia.
Siitä syystä en ajattele säästämistä niinkään kieltäytymisenä elämälle vaan vaihtoehtona tulevalle. Sadepäivärahasto ei ole vain pahaan varautumista, vaan hyvän mahdollistamista