Vuoden viimeinen päivä on taas tullut. Käytännössähän se ei eroa millään lailla muistakaan päivistä, mutta sillä on hyvin voimakas symbolinen merkitys: tämä on se hetki, kun uuden aikakauden alku on käsillä. Ihmiset tekevät lupauksia ja luovat toiveita, ja tuskin kukaan suhtautuu tulevaan ajanjaksoon negatiivisesti — paitsi ehkä ne ahkerat saliharrastajat, jotka pian taas turhautuvat uusista tulokkaista. Tammikuun jälkeen hekin voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä uudenvuodenlupauksilla on usein tapana jäädä pelkiksi toiveajatteluiksi.
Omat lupaukseni ovat viime vuosina keskittyneet aika paljon arkiseen rahankäyttöön. Viime vuoden lupaukseni oli se, että palauttaisin yllättäen kohonneet ruokakulut alle 250 euroon kuukaudessa. Tämä oli niin konkreettinen lupaus, että sitä oli helppo seurata ja toteuttaa. Lopulta ostosten keskiarvo olikin vain 243 euroa, eli kolmekymppiä aiempaa vuotta vähemmän. Tänä vuonna lupaukseni oli pitää summa suunnilleen samassa, mutta keskittyä ostamaan enemmän kotimaisia tuotteita luomua suosien. Myönnettäköön, että luomuvaihtoehto on muutamina kertoina jäänyt ihan pihiyspäissään ostamatta, mutta tämän vuoden ruokaostosten keskiarvo onkin ollut vain 208 euroa. Keskiarvo on siis laskenut jo toisena peräkkäisenä vuotena yhtä paljon! Näköjään tilaa paremmille valinnoille olisi olemassa, joten koitan taas karaista itseäni luomuhyllyn edessä.
Ruokakulut
2021 228 €/kk 2022 249 €/kk 2023 271 €/kk 2024 243 €/kk 2025 208 €/kk
Ensi vuoden lupauksena aion pitää kuittien ja tiliotteiden avulla kirjaa kaikista tuloista ja menoista ja tehdä sen julkisesti tällä sivustolla. Mieheni henkilökohtaisia menoja en aio kuitenkaan sen enempää avata, sillä kirjoitan tätä blogia lähtökohtaisesti omasta näkökulmastani. Tavoitteenani on kertoa jatkossa kuulumisiani kerran viikossa, ja avata joka kuun alussa edellisen kuukauden lukuja. Olen innoissani tästä tulevasta kuittien keräysprojektista myös siksi, että saan viimein käyttöä veljeltä saaduille paperipiikeille! (Puhutaan näistä pienten ilojen voimasta sitten joskus toisella kerralla...)
En vielä osaa ennustaa toiveeni kohtaloa, tai edes sitä, kuinka pitkälle innostukseni riittää. Sen kuitenkin osaan sanoa, että blogin kirjoittaminen on ollut pitkäaikainen unelmani, ja olen kyllästynyt pelkkään haaveiluun. Ainoa keino saavuttaa asioita on ryhtyä toimeen, joten siksi tämä onkin lupaukseni tulevalle vuodelle. Tiedän olevani aikaani vähintäänkin parikymmentä vuotta jäljessä, sillä ihmiset ovat lopettaneet lukemisen ja ryhtyneet katselemaan vain (liikkuvia) kuvia — mutta enhän ole aiemminkaan välittänyt siitä mitä muut tekevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti