Kirjoittaminen ei ole vain ajatusten kirjaamista, vaan tapa jäsentää maailmaa ja siinä sivussa myös itseään. Samalla se on yksi helpoimmin saavutettavista tavoista kehittää itseään lähes ilmaiseksi! Tarvitaan vain kynää ja paperia — tai laite, jolta tätäkin tekstiä luet.
Viime aikoina olen keskittynyt enemmän kirjoittamiseen. Tarkoitukseni on ollut houkutella arkisilla teksteillä esiin omaa ääntäni, joka on liian pitkän kirjoitustauon sekä liian monen koulutyön vaikutuksesta muuttunut kovin insinöörimäiseksi. Toki sekin pienellä sarkastisella sävyllä on osa luonnettani, vaikka en aina haluaisikaan sitä myöntää.
Nuorempana tyylissäni oli enemmän huoletonta runoilijatyttöä. Pidin silloin aktiivista blogia, joka lopulta kutistui mielessä kasvavan kynnyksen alle. Sisäinen perfektionistini saattoi jäädä pyörittelemään yksittäisiä sanoja yhä uudelleen ja uudelleen, jotta niistä olisi muodostunut kauniita, jopa eteerisiä kokonaisuuksia. Mutta sittemmin olen ymmärtänyt, ettei lauseiden tarvitse olla erityisiä ollakseen onnistuneita. Tärkeämpää on niiden taustalla oleva ajatus.
Koen, että tällä hetkellä käsissäni on ratkaisun avaimet. Haluaisin löytää uudenlaisen tavan ilmaista itseäni, jossa olisi sopivassa suhteessa molempia ominaisuuksiani. Ja kuten niin monet muutkin asiat, myös tämän opettelu on alkanut kovin pienestä: vain yhdestä lauseesta. Se on tavoitteeni jokaisena päivänä. Usein jo yhden lauseen jälkeen tukossa olevat ajatukset alkavat purkautua, ja teksti löytää oman suuntansa. Vain alku on kankea, mutta valitettavasti alku sijaitsee kaiken tekemisen edessä.
Mikäli kuitenkin huomaan jääväni liian pitkäksi aikaa jumiin, muuttuu koko olemassaolon kokemukseni jollain tavalla tahmeaksi. Olenko todellakin näin kömpelö kirjoittamaan? Miten päässäni ei liiku yhtäkään sanoitettavaa ajatusta? Onko pelkkä hengittäminenkin ollut aina näin hankalaa? Silloin ratkaisuna on yleensä ollut jokin muu arjen askare, jonka onnistumiseen voi luottaa — kuten vaikka siivoaminen tai ruoanlaitto.
Aina ei kuitenkaan kannata antautua prokrastinaatiolle, vaan pyrkiä ylittämään mielen luomat esteet. Omalla kohdallani suurimmat haasteet liittyvät päätösten tekemiseen. Se ei liity pelkästään kirjoittamiseen, vaan oikeastaan elämäni jokaiseen osa-alueeseen. Mikäli en osaa päättää jotain, on helpompi siirtää päätöksentekoa myöhemmäksi ja jäädä odottamaan jotain suurempaa inspiraatiota. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu, sillä eihän mikään asia etene, jos ei sitä edistä. Muutenhan mielessäni valmiiksi suunnitellut romaanit eivät olisi edelleen pöytälaatikossa keskeneräisinä.
Lopulta onnistumisen kokemukset ovat niitä, jotka luovat elinvoimaa. Silloin näppäimistöstäni muodostuu instrumentti uusiin ulottuvuuksiin mielikuvituksen rajattomuudessa. Ne ovat niitä päiviä, kun olemassaololleni on merkitys, sillä ainoastaan minä voin valita määränpään luovuuden avaruudessa. Mahdollisuuksien väreily tuntuu vatsanpohjassa yhtä jännittävältä kuin silloin, kun lapsena heräsi jouluaattoon. Ja saan olla kiitollinen siitä, että se tunne voi olla todellisuutta vielä aikuisenakin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti