Askel paremmaksi

Oli eräs aurinkoinen kevätpäivä, kun etsin vaatehuoneen perältä juoksukengät. Kun kopsuttelin niitä parvekkeella, irtosi niistä laaja pölypilvi. Hymähdin ja mietin milloinkohan viimeksi ne olivat olleet käytössä. Ehkä kahdeksan vuotta sitten? 

Tuona päivänä monta pientä ajatusta nivoutui yhdeksi. Selkein niistä taisi olla yli vuoden takaa, kun juoksin parisataa metriä vanhempieni autolle, jonka pysäköintiaika oli hetkeä aiemmin umpeutunut. Niiden muutamien juoksuaskelten ajan mietin, kuinka vapaa tunsinkaan olevani. Askel oli niin kevyt, että tuntui kuin olisin liitänyt parkkialueen läpi.

Se ajatus tuntui aluksi vaikeasti lähestyttävältä, sillä niihin aikoihin olin linnoittautunut omalle mukavuusalueelleni. Saatoin viettää kaksikin viikkoa kotona, jolloin ainoat kontaktit ympäröivään maailmaan olivat ikkunat ja näytöt. Vaikka silloin nautinkin elämäntyylistäni, alkoivat siihen liittyvät kauhukuvat kasvaa. Entä jos joskus tulee se päivä, kun liikkumattomuuteni muuttuu liikuntakyvyttömyydeksi?

Tämä blogi on kehittänyt minua ihmisenä enemmän, mitä kuvittelin sen tekevän. Se on ikään kuin luonut otteen elämään ja muistuttanut siitä, että olen oman elämäni käsikirjoittaja. Kun viime vuoden lopulla suunnittelin blogin perustamista, tietynlainen runko oli mielessä. Vaikka monet postaukseni ovat olleet ehkä itsestäänselvyyksiä, on säännöllinen julkaiseminen tuonut onnistumisen tunteita. Pystyin siihen, tälläkin viikolla. Tuo ajatus on sitten roihahtanut mielessäni: mistä muusta voisin saada elämääni tällaisia tunteita?

Kolme kuukautta sitten laitoin ensimmäisen kerran juoksukengät jalkaan. Ensimmäisenä aamuna hölkkäsin kaksi kilometrin mittaista maastopolkua, toisena aamuna sain lisättyä muutaman juoksuaskeleenkin loppuun. Ehkä kuukauden keräsin rohkeutta juosta julkisesti maastopolkujen välissä olevan katuosuuden, mutta tuon esteen ylitettyäni ei mikään ole enää pidätellyt. Nykyään juoksen neljä kilometriä, ja se on mielestäni juuri sopiva matka joka-aamuiselle aktiviteetille.

Lenkillä ollessa en kuuntele musiikkia, vaan annan ajatusteni virrata vapaasti ja aistieni toimia luontaisesti. Varsinkin alkuvaiheessa keskityin oman kehon tuntemuksiin, jotka olivat niin pitkän tauon jälkeen kuin uusia tuttavuuksia. Vaikka suurimman osan matkasta kuljenkin autopilotilla, välillä muistutan itseäni hengityksen rytmittämisestä, ryhdin oikaisemisesta, askelluksen muuttamisesta, lantion asennosta tai askelen pituudesta. On hyvä saada lenkkeihin vaihtelua muutenkin kuin maaston puolesta.

Tietysti sellaisiakin aamuja on mahtunut mukaan, kun keho on tuntunut tavallista väsyneemmältä ja askel raskaammalta. Silloin on riittänyt se, että käy ulkona haukkaamassa raitista ilmaa — vaikka vain läheisessä puistossa käyskennellen. Itselleen täytyy olla armollinen, sillä myös lepopäivät ovat tarpeellisia. Ja ehkä juuri tuon suopeuden takia en ole vielä yhtenäkään aamuna herännyt sillä ajatuksella, että en haluaisi mennä lenkille. Eihän kukaan pakota siihen. Se ei ole suoritus, vaan palvelus itselle. Ja kun siinä onnistuu, tulee siitä ilonaihe, joka pitää yllä hyvää energiaa loppupäivän ajan. Pystyin siihen, tänäänkin

#harrastus   #arki   #tavoite   #minä