keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

Kesäkuu makuina


Kesäkuu lähti käyntiin juhlavasti, sillä tein aamupalaksi lettuja ilta-alesta löytyneestä luomumaidosta (0,60€). Myös lisäaineeton kuohukerma (0,92€) oli edullinen löytö, sen vaahdotin rahkan (0,65€) sekaan. Lisukkeeksi pilkoin hävikkibanaaneja (~0,25€) ja sulatin osan kotimaisesta marjaseoksesta (~1,13€). Kokonaisuus oli niin riittoisa, että siitä riitti vielä seuraavallekin aamulle → 3,55€ / 16 kappaletta

Monien vuosien tauon jälkeen tein yhtä mieheni lempiruoista: maksalaatikkoa. En yleensä tee sitä itse, sillä mielestäni se toimii paremmin valmisruokana. Nyt kuitenkin kävi hieman sääliksi niin montaa pakettia jauhettua naudan maksaa (2,04€), jotka eivät oikein näyttäneet kelpaavan kenellekään edes alle puoleen hintaan. Ensin suunnittelin tekeväni maksapihvejä, mutta koska vapaan lehmän maitoa (0,84€) löytyi alennuslapulla, päädyin maksalaatikkoon. Valmistin riisipuuron osuuden puolitoistakertaisena ja lisäsin muitakin valmiiksi kaapista löytyneitä aineita reilummalla kädellä. Yllätyksekseni valmistui pari litraa maksalaatikkoa, joka maistui yhtä hyvältä kuin äitien tekemä → 2,88€ / 6 annosta

Löysin kaapista avatun tortillapaketin, eikä kummallakaan ollut havaintoa kuinka kauan se olikaan ollut avonaisena. Uskaltauduin kuitenkin tekemään siitä pizzoja. Täytteeksi laitoin hieman yliaikaisia broilerileikkeleitä (~0,30€) jotka sekoitin tuoreempiin kanasuikaleisiin (0,82€). Pizzat kruunasi österkron (1,10€) sekä tavallinen kermajuusto (~70cnt). Koska harmikseni ananas olikin loppu, valitsin persikkaviipaleet (1,19€) tekemään kokonaisuudesta mehevän tasapainoisen. Lopuista persikoista tein jälkiruoaksi hedelmärahkaa (2× 0,65€) → 5,41€ / 2 ateriaa

Nakkikeitolta ei voinut viime kuussakaan välttyä, sillä lapulla löytyi sekä nakkeja (1,66€) että tuoreita keittojuureksia (0,67€). Varsisellerikin (~0,16€) oli laitettu hävikkinurkkaan, vaikka sen ainoa vika oli multaisuus. Vain perunoita (0,99€) ostin täydellä hinnalla → 3,48€ / 6 annosta

Piknikkiä varten löysin kuin kohtalon johdatuksesta esipaistettuja patonkeja (0,45€), kalkkunapekonia (0,92€) sekä raclettejuustoa (~1,26€). Laitoin patonkien väliin myös maustekurkkuviipaleita (~0,31€) ja salaattia (~0,35€). Evääksi otin lisäksi pussillisen sipsejä (1,59€), kaksi klementiiniä (~0,55€) ja banaanin (~0,25€). Pakastettu sekamehujuoma (1,01€) toimi sulaessaan kylmäkallena patongeille. Tällainen ulkona syöminen tuli huomattavasti halvemmaksi mitä ulkona syöminen tavallisesti → 6,69€ / piknik

Puoleen hintaan olevasta makkarapihvipaketista (1,26€) sai tehtyä sekä porilaisia että juhannusaaton herkkua: perunamuusia (1,20€) voisipulikastikkeella (~0,30€) ja vihersalaatilla (~0,58€). Koska en ole paljasjalkainen porilainen, eivät ole tekemäni porilaisetkaan sitä, sillä hävikkileipien väliin laitoin makkarapihvien lisäksi sinappia, ketsuppia, paistettuja kananmunia (~0,40€), muutaman lehden pinaattia, tomaattiviipaleita (~0,26€) sekä tuoretta että paahdettua sipulia. Jälkiruoiksi valikoitui puolikas hunajameloni (1,08€), joka oli juuri siinä ylikypsyyden ja yli-ikäisyyden rajamailla  → 5,08€ / 4 ateriaa

Porilaisten lisäksi herkuttelimme myös hampurilaisilla! Alennettuun hintaan oli sämpylöitä (0,99€), smash-burgerpihvejä (2,80€), pieni pala mondseer-juustoa (0,89€) sekä kolhiintunut kermaviili (0,20€), joten päätin kokeilla hieman erilaisia hampurilaisia. Tein kermaviilistä kastikkeen, johon sekoitin maustekurkkusilppua (0,49€), sinappia, pippuria ja suolaa. Lisäsin smash-burgerin väliin vielä reilusti sipulia, viipaleen tomaattia (~0,26€) ja salaatinlehden (~0,21€). Lopputulos muistutti makuyhdistelmältään hieman nostalgista euron juustoa, vaikka hampurilaisten yksikköhinnaksi tulikin alle euro → 5,83€ / 6 kappaletta

Juhannuspäivänä tein porsaan minuuttisuikaleista (2× 1,20€) ja sinappipurkin jämistä yhtä omaa lempiruokaani: suuren annoksen stroganoffia. Lisäksi tarvitsi vain smetanaa (1,15€), maustekurkkua (0,56€), pari kesäsipulia (~0,35€) sekä reilusti valkosipulia. Tämä herkkujen herkku syötiin varhaisperunoiden (1,89€) ja vihersalaatin (~1€) kanssa. Iloa riitti myös myöhemmäksi, sillä loput kastikkeesta sekoitin juustopastan sekaan. Jälkiruoaksi oli mansikkajogurttipikarit (0,92€), joista yhdestä löytyi pieni kivi. Tästä reklamaatio onkin jo tehty ja lahjakortti on tulossa postitse. Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että tämän juhannuksen ruokailusta tuleekin lopulta miinusmerkkinen  → 8,27€ / 4 ateriaa

Kesäkuussa ruokalistallemme kuului myös tonnikalapastaa, kanaa ja riisiä, lohipyöryköitä ja lohkoperunoita, kanasalaattia, savulohta ja perunamuusia, lämpimiä voileipiä, kermaperunoita ja jauhelihapihvejä sekä erilaisia pizzoja. Nämä kaikki saivat inspiraationsa joko kaapin perukoilta tai ilta-alen tarjonnasta. En kuitenkaan tehnyt ihan kaikista kattavaa laskelmaa, sillä kuten vanha sanontakin sen kertoo — ei makeaa mahan täydeltä, eikä koko kuukauden kattausta kerralla


#ruoka   #laskelma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti