Usein ajatellaan, että köyhyys muokkaa ihmisen ajattelua. Taloudellinen epävarmuus voi synkistää tulevaisuudennäkymiä, luoda kokemuksen ulkopuolisuudesta ja kaventaa käsitystä mahdollisuuksista. Omalla kohdallani olen kuitenkin miettinyt, voisiko asia olla toisinpäin. Entä jos oma tapa kokea elämä onkin johdattanut minut tähän elämäntapaan?
Olen karsastanut puhua itsestäni köyhänä, sillä se kuulostaa muiden korviin paljon pahemmalta, kuin se oikeasti on. Aivan kuten muutkin elämän numerot — oli kyseessä sitten ikä, pituus, paino, kolesteroliarvot tai nettotulot — tulisi niiden olla vain ominaisuuksia, ei määritelmiä. Pelkkiä lukuja ilman sen suurempaa merkitystä. Siksi pyrinkin nostamaan kirjoituksillani esiin käsitettä positiivisesta köyhyydestä ja muistuttaa sen sisäisestä rikkaudesta.
Mielenterveys on avainasemassa siinä, millaisena köyhyyden kokee. Mikäli se on heikoilla kantimilla, saattaa pienikin vastoinkäyminen tuntua suunnattomalta, jolloin sen ratkaisemiseksi ei riitä voimavaroja. Silloin syntyy helposti noidankehä, missä köyhyys kuormittaa mielenterveyttä, ja heikentynyt mielenterveys vaikeuttaa tilanteesta selviytymistä.
Vaikka huumori ei ratkaisekaan vastoinkäymisiä, se tekee niistä usein kevyempiä kantaa. Nauru on arvokasta, sillä sitä ei voi pakottaa, vaan se ilmestyy kutsumatta. Se on tasoittanut niin monia tunteita väsymyksestä turhautumiseen ja häpeästä epämukavuuteen, että kunnon hepulikohtauksen jälkeen pystyy melkein jopa tuntemaan kehon stressitasojen laskun.
Optimismi on elämäni vahvin eteenpäinpuskeva voima. Myönteisellä ajattelutavalla moni vastassa oleva este onkin lopulta osoittanut oikean suunnan. Myöskään uteliaisuus tai kokeilunhaluisuus eivät ole riippuvaisia sosiaalisesta asemasta tai taloudellisesta tilanteesta. Mielestäni kaikesta voi löytää mahdollisuuksia tai oppeja, joista parhaimmillaan muodostuu lapsenomaista iloa.
Olen herkkä ja aistin ympäristöni voimakkaasti. Elämäntilanteesta riippuen se voi olla joko kirous tai supervoima, mutta koen, että työttömänä se on jälkimmäistä. Silloin herkkyyteni värittää harmaimmankin arjen, ja tavallisista kokemuksista tulee ainutlaatuisia elämyksiä. Kuitenkin koulumaailmassa ja työelämässä ominaisuuteni on valjastettu usein heikkoudeksi. Siitä on tehty pilkan kohde ja uupumusteni lähde.
Luovuus on ratkaisevassa osassa harrastuksiani, mutta siitä on myös korvaamaton apu arjenhallinnassa. Niinä päivinä, kun kaapeissa ei ole "mitään", on luovuudella mahdollista loihtia jopa kokonainen illallinen. Samalla tavalla myös ongelmanratkaisu on osa luovuutta, sillä välillä parikin euroa voi venyä paljon arvokkaammaksi kokonaisuudeksi.
Sisäänpäinkääntyneisyydestä on hyötyä varsinkin silloin, jos ihminen tuntee itsekseen olemisen voimaannuttavana. Kun sulkee somet ja lakkaa vertailemasta itseään muihin, katoaa myös tarve uida trendien virrassa. Silloin on autuaan tietämätön seuraavista kulutuskohteista, eikä osaa edes kaivata pörröisiä pehmoleluja käsilaukun koristeeksi.
Minimalistinen elämäntyyli on rajoittanut turhaa kulutustani. Myös omatoimisuudella ja kekseliäisyydellä olen säästänyt pitkän pennin, kun kaikkea ei ole tarvinnut hankkia uutena. Pitkäjänteisyydellä pienimmätkin säästöt ovat saaneet lopulta nollia peräänsä, mikä kasvattaa tilin saldon lisäksi myös onnistumisen tunteita.
Loppujen lopuksi tärkeintä on kyetä pysähtymään hetkeen ja kokea kiitollisuutta elämästä. Pyrkiä nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja puhtaasta vesijohtovedestä, jotka ovat ylellisyyksiä meitä suuremmassa mittakaavassa. Mieheni välillä vitsaileekin, että olen ihmisenä kuin huonekasvi — että en tarvitse kuin valoa, vettä ja ravinteita voidakseni hyvin. Hän taitaa olla oikeassa, vaikka välillä tuntuukin, etten aina kaipaa sitä valoakaan. Sisälläni roihuaa rakkaus elämää kohtaan, joka valaisee itsessään jo tarpeeksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti