Risteilyä paheiden virrassa

Tämä on ehkä ironisin aihe blogilleni, sillä tässä kirjoituksessa kulminoituu kaikki ne stereotyyppiset työttömän paheet. Haluan kuitenkin suhtautua asiaan niin, että meillä kaikilla on heikkoutemme, ja niin kauan kuin niistä ei ole kenellekään konkreettista haittaa, ne ovat inhimillinen ja nautinnollinen osa elämää!

Oma terveydellinen ja rahallinen paheeni on satunnaistupakointi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että poltan erityistilanteissa, kuten juhliessa. En kuitenkaan osta yksittäisiä askeja kaupasta, vaan hamstraan kartonkeja laivalta. Se ei tietenkään poista sitä faktaa, että tupakointi tulee kalliiksi, mutta mieluummin maksan yhdestä savukkeesta 20 senttiä kuin 50 senttiä. Kymmenen askia riittää kissanristiäisistä riippuen vuodeksi, eli tämän paheen hinta on keskimäärin neljä euroa kuukaudessa. 

Myös alkoholia tulee kulutettua, mutta en oikeastaan laske sitä yhtä suureksi paheeksi kuin tupakointia. Juomani määrät ovat kohtuullisia ja niiden tarkoitus on ainoastaan kohottaa juhlatunnelmaa. Etenkin kun ostan juomat laivalta, jää niiden kustannus pieneksi. Arvioisin käyttäväni alkoholiin rahaa enintään kaksitoista euroa kerralta, joka vastaavasti tekisi keskimäärin kahdeksan euroa kuukaudessa.

Näiden paheiden mahdollistaminen onnistuu onneksi helposti, sillä olen ehdottomasti risteilyihmisiä. Rakastan sitä laivalla olevaa tunnelmaa ja omanlaista yhteisöllisyyttään, jossa kaikki kanssamatkustajat ovat hetkellisesti kuin omia naapureita. Nuorempana saatoin käydä laivalla montakin kertaa vuodessa, mutta nykyään merellä seilaaminen on harvinaisempaa herkkua.

Risteilyt ostan aina alennuskoodeja käyttämällä, jolloin kaveriporukan kesken hytin hinnaksi tulee parhaimmillaan vain kymppi. Tietysti matkat satamaan maksaa — etenkin näinä aikoina, kun Onnibus ei enää myy euron lippujaan. Onneksi pääsen välillä kulkemaan kaverin kyydissä ja maksan siitä korvauksena pysäköinnin (16€) verran.

Laivan baareihin en käytä lainkaan rahaa. Mikäli tax-freestä saa ostaa menomatkalle kuusi annosta alkoholia, ostan yhden kyykkyviinin. En varsinaisesti ole viini-ihmisiä, mutta kun juoman pidentää vedellä, tulee siitä aivan kuin kuivaa siideriä. Sitä varten pakkaan matkaan mukaan kertakäyttötuopin, jota käyn pitkin iltaa täyttämässä laivan hytissä. Enkä koskaan kieltäydy herrasmiesten tarjoamista ilmaisista drinkeistä, vaan käytän viehätysvoimaani hyväksi häpeilemättä.

Juomisen lisäksi myös syöminen on laivalla kallista, mutta sitä elämystä ei voi samalla tavalla korvata ottamalla omia eväitä ravintolaan mukaan. Siksi ostankin jo ennen lähtöä ateriakupongin, jolla säästän kolme euroa annoksestani. Tuolla pienellä säästöllä hinnat tulevat huomattavasti kilpailukykyisemmiksi mantereen tarjontaan verrattuna. Yleensä tuo yksi runsas ateria riittää vuorokaudeksi, kun on ennen lähtöä syönyt hyvin ja pakannut eväät mukaan.

Olen aiemmin tuonut laivalta myös alkoholia, mutta ainakin toistaiseksi sen tavan voisi jättää pois. Siivouskaappimme ylähyllyllä on edelleen lavallinen päiväyksen ylittänyttä päärynäsiideriä, jonka tuhoaminen täytyisi ottaa jo ihan projektiksi. Onneksi syitä juhlaan riittää, sillä pelkästään halloweenia tulen viettämään kolmessa eri kaupungissa

#viihde   #näkökulma   #juhla  

Sadepäivärahasto

Pidän englanninkielisestä idiomista rainy day fund, jossa rahaa säästetään sadepäivän varalle. Käsite on ihanan keveä, kun samaan aikaan suomenkieliset vastineet puhuvat pahoista päivistä ja hätävaroista — aivan kuin ihmisten pitäisi varautua pelkkien onnettomuuksien ja katastrofien varalle.

Meidän tavoitteenamme on säästää joka kuukausi sata euroa. Niinä kuukausina, kun on enemmän ostoksia tai muita kuluja, tulos saa kuitenkin jäädä vähäisemmäksikin. Tavoitetta tärkeämpää on periaate: sivuun laitettuja varoja ei käytetä tavallisen arjen rahoittamiseen.

Yli varojen eläminen pidemmällä aikavälillä kaventaa tulevaisuutta. Siksi on helpompi tehdä pienempiä muutoksia kurssiin senttejä laskien kuin muuttaa kerralla koko elintapaansa. Varsinkin kun kyseessä ei ole pakollinen paha vaan oma valinta, voi tilannetta pyrkiä kääntämään kurjuutta paremmaksi pienellä ajatusleikillä. Jos loppukuulle on vain muutama euro jäljellä, voin kutsua sosekeitontäyteistä viikkoani detox-kuuriksi.

Säästämisemme alkoi noin kymmenen vuotta sitten, eli hieman sen jälkeen kun muutimme ensimmäiseen yhteiseen asuntoon. Silloin meillä ei sängyn lisäksi ollut montaakaan huonekalua, joten ostimme osamaksulla uuden sohvan ja pari muuta kalustetta. Vuoden päivät maksoimme säntillisesti maksueriä, ja kun viimeinenkin osa tuli maksetuksi, sen paikalle muodostui tyhjyys. Mitä tekisimme niillä rahoilla, jotka olivat ennen menneet laskutusfirmalle?

Ensin säästimme häihin. Asetimme kunnianhimoisen hääbudjetin, sillä tavoitteenamme oli kerryttää neljän vuoden aikana kymmenen tuhatta euroa. Koronan saavuttua kutistamaan suunnitelmia, säästöjen tilalle muodostui täyteys. Mitä tekisimme niillä rahoilla, jotka oli tarkoitus käyttää suuriin hääjuhliin?

Näiden kuuden vuoden aikana meillä on ollut monia isojakin hankintoja, kuten uusi sänky, tietokone, useampi pari puhelimia, tiskikone ja kuivaava pyykinpesukone. Ja ostimmehan me toissa kesänä sohvan, jonka hintaa ei enää tarvinnut pilkkoa osiin. 

Itselleni on kuitenkin tärkeämpää tavata ystäviäni, jotka ovat Lappia lukuun ottamatta ripottautuneet ympäri Suomen. Silloin syömme ulkona, osallistumme erilaisiin tapahtumiin, käymme risteilyillä, museoissa ja konserteissa. Ne ovat niitä harvoja päiviä vuodessa, kun en tee päänsisäistä hintavertailua. Ne hetket ovat hintansa arvoisia.

Siitä syystä en ajattele säästämistä niinkään kieltäytymisenä elämälle vaan vaihtoehtona tulevalle. Sadepäivärahasto ei ole vain pahaan varautumista, vaan hyvän mahdollistamista

#säästö   #tavoite   #näkökulma  

Köyhän rikas mieli

Usein ajatellaan, että köyhyys muokkaa ihmisen ajattelua. Taloudellinen epävarmuus voi synkistää tulevaisuudennäkymiä, luoda kokemuksen ulkopuolisuudesta ja kaventaa käsitystä mahdollisuuksista. Omalla kohdallani olen kuitenkin miettinyt, voisiko asia olla toisinpäin. Entä jos oma tapa kokea elämä onkin johdattanut minut tähän elämäntapaan?

Olen karsastanut puhua itsestäni köyhänä, sillä se kuulostaa muiden korviin paljon pahemmalta, kuin se oikeasti on. Aivan kuten muutkin elämän numerot — oli kyseessä sitten ikä, pituus, paino, kolesteroliarvot tai nettotulot — tulisi niiden olla vain ominaisuuksia, ei määritelmiä. Pelkkiä lukuja ilman sen suurempaa merkitystä. Siksi pyrinkin nostamaan kirjoituksillani esiin käsitettä positiivisesta köyhyydestä ja muistuttaa sen sisäisestä rikkaudesta.

Mielenterveys on avainasemassa siinä, millaisena köyhyyden kokee. Mikäli se on heikoilla kantimilla, saattaa pienikin vastoinkäyminen tuntua suunnattomalta, jolloin sen ratkaisemiseksi ei riitä voimavaroja. Silloin syntyy helposti noidankehä, missä köyhyys kuormittaa mielenterveyttä, ja heikentynyt mielenterveys vaikeuttaa tilanteesta selviytymistä.

Vaikka huumori ei ratkaisekaan vastoinkäymisiä, se tekee niistä usein kevyempiä kantaa. Nauru on arvokasta, sillä sitä ei voi pakottaa, vaan se ilmestyy kutsumatta. Se on tasoittanut niin monia tunteita väsymyksestä turhautumiseen ja häpeästä epämukavuuteen, että kunnon hepulikohtauksen jälkeen pystyy melkein jopa tuntemaan kehon stressitasojen laskun.

Optimismi on elämäni vahvin eteenpäinpuskeva voima. Myönteisellä ajattelutavalla moni vastassa oleva este onkin lopulta osoittanut oikean suunnan. Myöskään uteliaisuus tai kokeilunhaluisuus eivät ole riippuvaisia sosiaalisesta asemasta tai taloudellisesta tilanteesta. Mielestäni kaikesta voi löytää mahdollisuuksia tai oppeja, joista parhaimmillaan muodostuu lapsenomaista iloa.

Olen herkkä ja aistin ympäristöni voimakkaasti. Elämäntilanteesta riippuen se voi olla joko kirous tai supervoima, mutta koen, että työttömänä se on jälkimmäistä. Silloin herkkyyteni värittää harmaimmankin arjen, ja tavallisista kokemuksista tulee ainutlaatuisia elämyksiä. Kuitenkin koulumaailmassa ja työelämässä ominaisuuteni on valjastettu usein heikkoudeksi. Siitä on tehty pilkan kohde ja uupumusteni lähde.

Luovuus on ratkaisevassa osassa harrastuksiani, mutta siitä on myös korvaamaton apu arjenhallinnassa. Niinä päivinä, kun kaapeissa ei ole "mitään", on luovuudella mahdollista loihtia jopa kokonainen illallinen. Samalla tavalla myös ongelmanratkaisu on osa luovuutta, sillä välillä parikin euroa voi venyä paljon arvokkaammaksi kokonaisuudeksi.

Sisäänpäinkääntyneisyydestä on hyötyä varsinkin silloin, jos ihminen tuntee itsekseen olemisen voimaannuttavana. Kun sulkee somet ja lakkaa vertailemasta itseään muihin, katoaa myös tarve uida trendien virrassa. Silloin on autuaan tietämätön seuraavista kulutuskohteista, eikä osaa edes kaivata pörröisiä pehmoleluja käsilaukun koristeeksi.

Minimalistinen elämäntyyli on rajoittanut turhaa kulutustani. Myös omatoimisuudella ja kekseliäisyydellä olen säästänyt pitkän pennin, kun kaikkea ei ole tarvinnut hankkia uutena. Pitkäjänteisyydellä pienimmätkin säästöt ovat saaneet lopulta nollia peräänsä, mikä kasvattaa tilin saldon lisäksi myös onnistumisen tunteita. 

Loppujen lopuksi tärkeintä on kyetä pysähtymään hetkeen ja kokea kiitollisuutta elämästä. Pyrkiä nauttimaan raittiista ulkoilmasta ja puhtaasta vesijohtovedestä, jotka ovat ylellisyyksiä meitä suuremmassa mittakaavassa. Mieheni välillä vitsaileekin, että olen ihmisenä kuin huonekasvi — että en tarvitse kuin valoa, vettä ja ravinteita voidakseni hyvin. Hän taitaa olla oikeassa, vaikka välillä tuntuukin, etten aina kaipaa sitä valoakaan. Sisälläni roihuaa rakkaus elämää kohtaan, joka valaisee itsessään jo tarpeeksi

#minä   #näkökulma

Kirjoittamisen ilosta

Kirjoittaminen ei ole vain ajatusten kirjaamista, vaan tapa jäsentää maailmaa ja siinä sivussa myös itseään. Samalla se on yksi helpoimmin saavutettavista tavoista kehittää itseään lähes ilmaiseksi! Tarvitaan vain kynää ja paperia — tai laite, jolta tätäkin tekstiä luet.

Viime aikoina olen keskittynyt enemmän kirjoittamiseen. Tarkoitukseni on ollut houkutella arkisilla teksteillä esiin omaa ääntäni, joka on liian pitkän kirjoitustauon sekä liian monen koulutyön vaikutuksesta muuttunut kovin insinöörimäiseksi. Toki sekin pienellä sarkastisella sävyllä on osa luonnettani, vaikka en aina haluaisikaan sitä myöntää. 

Nuorempana tyylissäni oli enemmän huoletonta runoilijatyttöä. Pidin silloin aktiivista blogia, joka lopulta kutistui mielessä kasvavan kynnyksen alle. Sisäinen perfektionistini saattoi jäädä pyörittelemään yksittäisiä sanoja yhä uudelleen ja uudelleen, jotta niistä olisi muodostunut kauniita, jopa eteerisiä kokonaisuuksia. Mutta sittemmin olen ymmärtänyt, ettei lauseiden tarvitse olla erityisiä ollakseen onnistuneita. Tärkeämpää on niiden taustalla oleva ajatus.

Koen, että tällä hetkellä käsissäni on ratkaisun avaimet. Haluaisin löytää uudenlaisen tavan ilmaista itseäni, jossa olisi sopivassa suhteessa molempia ominaisuuksiani. Ja kuten niin monet muutkin asiat, myös tämän opettelu on alkanut kovin pienestä: vain yhdestä lauseesta. Se on tavoitteeni jokaisena päivänä. Usein jo yhden lauseen jälkeen tukossa olevat ajatukset alkavat purkautua, ja teksti löytää oman suuntansa. Vain alku on kankea, mutta valitettavasti alku sijaitsee kaiken tekemisen edessä.

Mikäli kuitenkin huomaan jääväni liian pitkäksi aikaa jumiin, muuttuu koko olemassaolon kokemukseni jollain tavalla tahmeaksi. Olenko todellakin näin kömpelö kirjoittamaan? Miten päässäni ei liiku yhtäkään sanoitettavaa ajatusta? Onko pelkkä hengittäminenkin ollut aina näin hankalaa? Silloin ratkaisuna on yleensä ollut jokin muu arjen askare, jonka onnistumiseen voi luottaa — kuten vaikka siivoaminen tai ruoanlaitto. 

Aina ei kuitenkaan kannata antautua prokrastinaatiolle, vaan pyrkiä ylittämään mielen luomat esteet. Omalla kohdallani suurimmat haasteet liittyvät päätösten tekemiseen. Se ei liity pelkästään kirjoittamiseen, vaan oikeastaan elämäni jokaiseen osa-alueeseen. Mikäli en osaa päättää jotain, on helpompi siirtää päätöksentekoa myöhemmäksi ja jäädä odottamaan jotain suurempaa inspiraatiota. Se ei kuitenkaan ole ratkaisu, sillä eihän mikään asia etene, jos ei sitä edistä. Muutenhan mielessäni valmiiksi suunnitellut romaanit eivät olisi edelleen pöytälaatikossa keskeneräisinä.

Lopulta onnistumisen kokemukset ovat niitä, jotka luovat elinvoimaa. Silloin näppäimistöstäni muodostuu instrumentti uusiin ulottuvuuksiin mielikuvituksen rajattomuudessa. Ne ovat niitä päiviä, kun olemassaololleni on merkitys, sillä ainoastaan minä voin valita määränpään luovuuden avaruudessa. Mahdollisuuksien väreily tuntuu vatsanpohjassa yhtä jännittävältä kuin silloin, kun lapsena heräsi jouluaattoon. Ja saan olla kiitollinen siitä, että se tunne voi olla todellisuutta vielä aikuisenakin

#harrastus   #tavoite   #näkökulma   #minä  

Valituksen vaikutus

Vaikka pidän itseäni ainaisena optimistina, rakastan silti valittaa! Tai ehkä valittaminen on hieman liian voimakas sana, sillä ilmaisen tyytymättömyyteni kuitenkin aina kohteliaasti. Kuvailisin itseäni laatutietoiseksi asiakkaaksi, joka kertoo mielellään mielipiteensä – etenkin silloin, kun odotettavissa on rahallinen hyvitys. 

Viime kuussa löysin syötävien koristerakeiden seasta pienen palan muovia. Otin siltä istumalta yhteyttä valmistajaan, kerroin ja kuvasin löydökseni, ja jäin odottamaan vastausta. Noin viikkoa myöhemmin sain kirjeen, jossa oli kiitokset, pahoittelut ja kymmenen euron lahjakortti. Kyseessä oli tähän mennessä yksi parhaimmista saamistani korvauksista, sillä tuotteen arvoon nähden se oli yli viisinkertainen.

Vaikka en edes muista kaikkia tekemiäni reklamaatioita, niistä saatu summa on jo reilusti yli satasen. Vuosien varrella olen saanut hyvityksiä muun muassa seuraavista:

• 4€ teepaketista, jonka pussit vuotivat sisältönsä juoman sekaan
• 4€ kahvipaketista, jota oli markkinoitu virheellisesti
• 5€ porkkanoista, jotka olivat mustuneet päistä
• 8€ tuikuista, joista yhdestä puuttui sydänlanka
• 10€ lohesta, jonka nahka oli jo limaantunut
• 10€ juustosta, jonka pinta oli kauttaaltaan homeessa
• 20€ fileeleikkeistä, joissa oli poikkeuksellinen väritys
• 25€ suklaalevystä, jonka kulmassa oli ketjuöljyä
• 30€ TV-tasosta, jonka vetolaatikossa oli pintavaurio

Iloisimmat yllätykset ovat luonnollisesti olleet myös kaikista suurimmat, mutta etenkin suklainen lahjakortti toi jouluumme aivan erityisen herkullisen lisän. Samalle vuodelle osui myös lihanjalostajan lahjakortti, jonka käytin elämäni ensimmäiseen (ja ehkä samalla myös viimeiseen?) aitoon joulukinkkuun. 

Rehellisesti sanottuna tuskin edes vaivautuisin yhteydenottoon, mikäli siitä ei olisi odotettavissa minkäänlaista hyvitystä. Pelkkä tyytymättömyys ei kuitenkaan korjaa mitään, sillä silloin ongelmat voivat jäädä huomioimatta. Reklamointi onkin ainakin itselleni yhdistelmä käytännöllisyyttä ja periaatetta: jos tuote ei vastaa sitä, mitä on luvattu, odotan siitä myös vastinetta. Samalla tieto virheestä menee eteenpäin, mikä on kaikkien kannalta järkevämpää kuin hiljainen boikotointi.

Koska en kuitenkaan halua vaikuttaa vain hankalalta asiakkaalta, olen pyrkinyt antamaan myös positiivista palautetta. Olen esimerkiksi kiittänyt mehutiivisteestä, jonka makumaailma vei minut hetkeksi takaisin esikoulun iltapäiviin sekä ilakoinut uudistuneesta raejuustopurkista, joka oli oikeasti aiempaa mieluisampi.

Myönteinen palaute ei kuitenkaan ole taloudellisesti yhtä kannattavaa, joten sitä tulee lähetettyä harvemmin. Mutta silloin kun jokin tuote on saanut aidosti hyvälle mielelle, sen tunteen haluaa jakaa eteenpäin — vaikka sitten sille kasvottomalle asiakaspalvelijalle. Ja juuri niiden pienten asioiden esiintuominen tekee olon, että olen välillä muutakin kuin vain kriittinen kuluttaja

#tulo   #näkökulma  

Rahaa roskiin?

Ihmiset heittävät vuosittain roskiin enemmän rahaa kuin haluavat myöntää. Tämä ei tarkoita käyttämättä jääneitä heräteostoksia tai suoraveloitukselle unohtuneita palveluita, vaan ihan konkreettista rahaa, joka katoaa roskien mukana.

Ruokahävikki

Suurin syyllinen on tietenkin ruokahävikki, kuten kaappiin homehtuneet leivät, vihanneslokeroon mädäntyneet kasvikset ja jääkaappiin jääneet tähteet. Jokainen meistä heittää keskimäärin noin kymmenen euron edestä ruokaa roskiin joka kuukausi. Se on rahaa, jolla olisi voinut kattaa vaikka parin päivän ateriat.

Koitan aina parhaani mukaan pelastaa aikansa ylittäneet tai muuten vahingoittuneet elintarvikkeet. Viimeisin sankaritekoni oli kaksi vuotta vanhoista riisimuroista ja vuoden vanhasta kookosrasvasta tehdyt riisisuklaat, jotka maistuivat lähes tuoreen veroisilta. Olen myös elvyttänyt jääkaappiin kuivuneita porkkanoita, pessyt lohen limaantunutta nahkaa, valmistanut pestoa nuutuneesta basilikasta ja viipaloinut kylmävaurioituneita banaaneja puuron sekaan. Kaikista kannattavinta on kuitenkin ennakoida ja käyttää ruokia ennen kuin ne näkevät parhaat päivänsä.

Materiaalihävikki

Toinen hukkauksen muoto on kierrätettävien tuotteiden laittaminen roskiin. Tavara, jonka elinkaari voisi jatkua pidemmällekin, päätyy liian usein sekajätteeseen. Silloin sen arvo häviää, ja samalla myös hukkuu resurssi, jota olisi voitu vielä hyödyntää.

Käytän vaatteet aina loppuun asti ja jopa hetken vielä sen jälkeenkin. On helppo korjata saumojen ratkeamiset, mutta paikkaa paikan päälle parsineena olen huomannut, ettei puhki kulunutta kangasta kannata enää yrittää korjata. Silti ehjiä tilkkuja voi käyttää käsitöissä tai vaikka siivousliinoina. Otan talteen napit, vetoketjut, nauhat ja oikeastaan kaiken hyödyllisen mitä irti lähtee, sillä koskaan ei tiedä, vaikka niille tulisikin vielä käyttöä.

Postitse tulevat paperitkin säästän, mikäli niissä on tyhjänä taustapuoli tai edes puolet siitä. Kokonaiset arkit liitän kirjoitusalustaan, mikä on kätevä työkalu suunnittelua, luonnoksia taikka ihan tajunnanvirtaista piirtelyä varten. Pienemmät laput käytän ostoslistoina — ja vaikka ne välillä unohtuvatkin keittiön pöydälle, muistan silti käsin kirjoitetut sanat paremmin kuin hetken mielessä vierailleet ajatukset.

Siistit pahvilaatikot säilytän myös, sillä ne ovat erityisen käteviä paketoinnissa. Mikäli pahvi on tasaisen harmaata, sen voi kääriä lahjapaperiin, mutta laatikon voi myös "tapetoida" tai vaikka kääntää ympäri. Osan pahveista olen käyttänyt askartelussa esimerkiksi lautapelin pohjana.

Olen keräillyt oliivipurkkeja maustepurkeiksi jo muutaman vuoden ajan. Ne ovat juuri sopivan kokoisia täyttääkseen maustekaapin tilavuuden lähes kokonaisuudessaan. Lisäksi niiden sisälle mahtuu hyvin lusikka, jonka avulla mausteiden annostelu onnistuu helposti. Musta korkki sointuu hyvin yhteen kohokirjoittimella tulostettuun mustaan tarraan, joka kertoo tarkemmin purkin sisällöstä.

Raejuustopurkit päätyvät yleensä kertakäyttöisiksi eväsrasioiksi. Yhteen purkkiin mahtuu sopivasti valmiiksi täytetty ruispala sekä viipaloitua kurkkua ja kirsikkatomaatteja. Toiseen purkkiin olen paloitellut valmiiksi hedelmiä ja laittanut sekaan pähkinöitä ja rusinoita. Usein rusinat muuttuvat matkan aikana herkullisen pulleiksi makupaloiksi imettyään hedelmien kosteutta.

Edes kynttilänpätkiä en raaski heittää roskiin, vaan olen keräillyt niitä vuosien mittaan pienen pussillisen. Tarkoituksena on ollut viedä se kierrätyskeskukseen, josta halukkaat saisivat materiaalia esimerkiksi uusien kynttilöiden tekoa varten, mutta ilmeisesti se paikka onkin jo sulkenut ovensa! Pitäisiköhän sitä sitten itse alkaa askartelupuuhiin?

Roskapussit

Kolmas rahareikä on itse roskapussit — etenkin jos ne ostaa kaupan kassalta. Kun nykyään muoviset ostoskassit maksavat jo viisikymmentä senttiä kappaleelta, voi sillä hinnalla ostaa kokonaisen rullan roskapusseja. Viime kuussa törmäsinkin hyvään tarjoukseen, minkä ansioista meillä on nyt viisitoista rullaa roskapusseja! Tuon määrän toivoisin riittävän ensi vuoden loppuun saakka.

Biojätteelle uusiokäytän kaupan biopusseja, vaikka en olekaan täysin varma niiden soveltuvuudesta siihen tarkoitukseen. Uskon kuitenkin niiden olevan parempi vaihtoehto, kuin roskasäiliössä nähtävät naapureiden muovipussit, joten olen antanut asiasta itselleni synninpäästön.

Hyötykäytän myös suuret pakkausmuovit, kuten esimerkiksi vessapaperisäkkien pussit. Vaikka kyse onkin ihan vain muutaman sentin säästöstä per kerta, muodostuu siitäkin vuositasolla pienen kolikon arvoinen summa, minkä voisi käyttää järkevämminkin kuin heittämällä pois

#kierrätys   #koti   #säästö   #näkökulma 

Odottavan aika on rahaa

Liityin viime viikolla suomalaisen kansallisurheilun harrastajaksi, nimittäin jonottajaksi! Tällä kertaa jonotuksen kohteena ei ollut ilmainen ämpäri vaan viidenkymmenen euron lahjakortti. Ja koska ainahan ilmainen virtuaaliraha kelpaa, päätin ottaa tavoitteeksi olla yksi onnekkaista — tai lähinnä yksi määrätietoisista ja sinnikkäistä. 

Aluksi oli kehitettävä taktiikka, eli pelattava pienimuotoista mentaalipokeria ihmismassojen suhteen. Oli pyrittävä arvioimaan, kuinka moni muu olisi valmis näkemään vaivaa lahjakortin hankkimiseksi ja kuinka paljon tämä vaivannäkö olisi ajassa mitattuna. Tulin siihen lopputulokseen, että viimeistään tuntia ennen aukeamista olisi hyvä olla paikan päällä, mutta mikäli haluaisi pelata varman päälle, odottelun tuplaisi. 

Suoritukseni alkoi edellisen illan esivalmisteluilla. Säätiedotus lupaili pieniä plusasteita, joten viikkasin lämpimän kerraston pinoon farkkujen ja hupparin päälle. Pakkasin laukkuun ohuen viltin, jota voisin tarpeen tullen käyttää lämmikkeenä, mutta myös pehmeänä istuinalustana. Otin kaapista termospullon valmiiksi esiin, tein evääksi täyttävän ruisleivän ja viipaloin valmiiksi omenan. Asetin herätyksen aamuviiteen ja otin varmuuden vuoksi melatoniinin.

Heräsin aamulla jo ennen kellonsoittoa, ja nousin innoissani aamutoimiin. Sitten pakkasin eväät laukkuun ja kahvin termokseen. Kun lähdin kotoa, ulkona tuoksui kostea kesäyö. Aurinko valaisi horisontin alla, ja sai pilvettömän taivaan näyttämään voimakkaan siniseltä. Nautin tuosta hetkestä, jota niin harvoin pääsen todistamaan.

Olin ehkä kymmenen minuuttia aikatauluani edellä, ja parkkipaikalle saavuttua huomasin olevani ehkä liiankin ajoissa: vain muutama ihminen odotteli autoissaan. Istuin hetken pyörätelineen päällä aamukahvia juoden ja katselin, kuinka väkeä alkoi pikkuhiljaa valumaan paikalle. 

Hieman kuuden jälkeen työntekijät saapuivat pystyttämään rajaustolpat, jotta jono muodostuisi selkeämmäksi. Siirryin jonoon, asettelin viltin mainostelineen jalustan päälle ja istahdin syömään aamupalaa. Olin ottanut mukaan kuulokkeet käyttääkseni ajan hieman hyödyllisemmin, mutta osaltani nautin siitä tasaisesta puheensorinasta, jossa yksittäiset sanat hukkuivat kokonaisuuksiin.

Ensimmäinen ja viimeinen puolituntinen olivat jonotuksen kannalta helpoimmat. Niiden väliin mahtui kuitenkin ajanjakso, jolloin aika kului hitaammin ja ilma tuntui kylmemmältä. Silloin kääriydyin vilttiin ja nousin ylös jaloittelemaan. Onneksi muistin ottaa talvihansikkaat mukaan, vaikka sormet tuntuivatkin niiden sisällä kohmeisilta.

Siinä vaiheessa kun musiikki alkoi soimaan ja juontaja saapui nostattamaan tunnelmaa, ei jonotus tuntunut enää odotukselta. Silloin se muodostui tapahtumaksi, johon jonottajatkin saivat osallistua: oli haastatteluita, kilpailuja ja yhteistä tsemppiä. Tällöin jonokin oli muodostunut jo niin pitkäksi, etten enää edes hahmottanut sille päätä. 

Kun lähtölaskenta oli päättynyt ja avajaisnauha leikattu, saivat ihmiset tanssia yhdessä letkassa sisään myymälään. Tällöin odotukseni palkittiin 25 euron tuntipalkalla. Mielestäni se oli hyvä vastine sille, että sain hetken kuulua johonkin niin yhteisölliseen ja perisuomalaiseen tapaan. Ensi kerralla saatan harkita jopa sitä ämpäriäkin

#tulo  #näkökulma  

Kahvitauko

Kahvi ja tee eivät ole vain juomia, vaan tapoja jäsentää päivää. Ne ovat kuin pieniä rituaaleja, jotka toistuvat vuodesta toiseen ja muuttuvat samalla kuin huomaamatta osaksi identiteettiä.

Rakastan kahvin mokkaisaa tuoksua, joka aamuisin leijuu makuuhuoneeseen. Se on merkki siitä, että uusi päivä on alkamassa, ja kahvi on tulevista hetkistä vasta ensimmäinen. Tuoksuun sekoittuvat odotukset ja varmuus siitä, että edessä on vielä kirjoittamaton päivä. Siinä on hienovaraista inspiraatiota, joka muistuttaa, että jokainen aamu tarjoaa uuden alun.

Juon kahvini mustana. Sitä varten valitsen kaapista pienimmän kupin ja siihen kuuluvan aluslautasen. Mielestäni se tuo kahviin vanhan ajan arvokkuutta: pieni määrä pakottaa pysähtymään ja nauttimaan hetkestä. Ilman maitoa kahvin maku on runsas ja suora. Ensisiemaukselta sen terävä hapokkuus herättää aistit, ja paahteisten marjojen karheus kuivattaa jälkensä suuhun pitkäksi aikaa.

Aiemmin join kahvin maidolla. En kuitenkaan nauttinut siitä, vaan se oli lähinnä kuin jokin aikuisuuden vaatima suoritus, jonka tein osittain hampaat irvessä. Kun muutama vuosi sitten jouduin tilanteeseen, jossa kahvi tarjoiltiin mustana, elämäni alkoi hiljalleen muuttua. Rohkaistuin kokeilemaan kerta toisensa jälkeen, oliko kahvi kuitenkin parempaa mustana. Silloin ymmärsin, että kaikki nämä vuodet olinkin inhonnut maidon makua, en kahvin.

En käytä kahvin kanssa sokeria, mutta saatan välillä syödä ohessa jotain pientä makeaa. Ennen otin palan tummaa suklaata, mutta kaakaon hinnan noustua olen halunnut luopua tuosta elämyksestä. Viime aikoina olemme syöneet poistohinnalla myytyjä piparkakkuja, mikä tuo tilanteeseen myös käytännöllisen sävyn.

Kahvin ostan aina tarjouksesta. Lähikaupassa on lähes joka kerta myynnissä alennustarroin varusteltuja pehmenneitä kahvipaketteja. Ostan niitä silloin, kun kotona on tilanne, että kaapissa oleva paketti tulisi avattua lähiaikoina. Mielestäni sillä ei ole niin merkitystä, onko paketti avautunut jo kaupassa vai avataanko se vasta seuraavana päivänä, kerran hinta on kolmen euron luokkaa.

Teehetki

Teen kanssa en ole yhtä säästeliäs, sillä juomme sitä todella paljon. Toisin kuin kahvissa, teen juon jättimäisestä, yli seitsemän desilitran mukista. Siinä on jotain lohdullista, aivan niin kuin lämpimässä halauksessa. Kahteen suureen mukilliseen laitan yhden teepussin, joka kaikkien ohjeistusten vastaisesti riittää tuomaan makuun tarpeeksi syvyyttä. Omaani laitan lisäksi myös yhden sokeripalan, joka pyöristää sopivasti makua ilman, että juoma muuttuu jälkiruoaksi.

Keskipäivällä juon earl greytä, joka usein vie minut lapsuuden makumuistoihin. Yhteen mukilliseen mahtuu loputtomalta tuntuvat kesäpäivät ja äitini turvallinen läsnäolo. Iltapäivisin juon vihreää teetä, johon välillä saatan pudottaa viipaleen sitruunaa. Se ei ole niinkään nautintoainetta, vaan pidän sitä enemmän terveellisenä vaihtoehtona. Iltojeni suosikki on mausteisen makea inkivääri-mangotee, joka viimeistään saa rauhoittumaan yötä vasten. Se on juomista herkullisin ja ikään kuin palkinto päivän saavutuksista.

Teetä olen juonut jo ihan pienestä pitäen. Silloin nokkamukiin kaadettu juoma oli lähinnä maitoa ja sitäkin enemmän sokeria, jota äitini kutsui venäläiseksi teeksi. Muistan sen tuntuneen niin hienolta, melkein jopa eksoottiselta tavalta — ja sitähän se on joskus ollutkin. Nykyään voin jokaisena päivänä olla kiitollinen siitä, että elän ajassa, missä tee ja kahvi kuuluu kaikille tulotasosta riippumatta

Nestemäiset elämykset

Juhla Mokka –60%	0,17€	/ 0,5l
Pirkka Earl Grey	0,04€	/ 1,5l
Coop Vihreä tee	0,07€	/ 1,5l
Teekanne Rooibos	0,14€	/ 1,5l
Juomat yhteensä	0,42€	/ 5,0l

#arki   #minä   #näkökulma   #laskelma  

Haasteena ruokasuunnittelu

Pienituloinen harvoin pystyy vaikuttamaan tulojensa suuruuteen, mutta jokaisella valinnalla on vaikutusta menojen pienuuteen. Hyvällä ruokasuunnittelulla on suurin vaikutus siihen, miksi meidän taloudellinen tilanne on pysynyt niin hyvänä. Välillä kun kuulee, millaisia summia muut käyttävät kauppaan, sitä ihan häkeltyy! Mielestäni jo parisataa euroa on hirvittävän suuri summa yhdelle ihmiselle pelkistä elintarvikkeista.

Pidän ruoanlaitosta, mutta rakastan ruokaostoksia! Ne ovat kuin tosielämän jaksoja kokkisodasta. Kun ensin käy läpi päivän tarjoukset ja punalapputuotteet, saa niiden kautta muodostettua kehyksen seuraavien päivien aterioihin. Reseptejä miettiessä pääsee käyttämään osaamisen lisäksi luovuuttaan, ja ennalta tuntemattomien raaka-aineiden suhteen voi tutustua uusiin makuihin ja tapoihin laittaa ruokaa. Sen sijaan, että kauppaan menisi ajatuksella "mitä tänään ostaisin", siellä onkin ennakkoluulottomammalla suhtautumisella "mitä tänään tarjotaan". Lisähaastetta tähän omasta mielestäni hauskaan peliin saa asettamalla itselleen budjetin tai vaikka vaatimuksen kotimaisista raaka-aineista. Vaikeustasona voi olla myös mahdollisimman terveellinen ja monipuolinen ruokakori, milloin voi perehtyä enemmän ravintosisältöihin tai ainesosaluetteloihin.

Ruokaostosten tekijänä olen tästäkin syystä ehkä maailmanhistorian kolmanneksi hitain. Riskinä siinä on se, että mitä kauemmin aikaa viettää kaupassa, sitä todennäköisemmin sieltä myös ostaa enemmän. Onneksi asiassa auttaa itsekuri sekä suuruudenhulluuden minimoinnin taito. Olen joskus viettänyt viisikin minuuttia ilta-alessa olleen burriton edessä puntaroiden sitä, onko kaksi euroa edelleen liian paljon sellaisesta pötkylästä. Ja olihan se. Kun itselleen asettaa "turvarajat" sen suhteen, mikä on millekin kategorialle sopiva hinta, se yksinkertaistaa ostosten tekoa — kuten vaikka kolme euroa kilo kasviksille tai kymmenen euroa kilo lihoille.

Parhain tapa säästää ruokaostoksissa on kuitenkin ostaa raaka-aineita, ja niitäkin vain tarpeeseen. Pesto, majoneesi ja jopa levite valmistuu helposti ja nopeasti tekemällä itse. Mikäli oma aika ei ole rahaa, kannattaa myös juustoraasteet, pakastetaikinat, keittoliemet ja muut puolivalmisteet jättää suosiolla kauppaan. Sen lisäksi, että varmistuu siitä, että ateria on valmistettu puhtaista raaka-aineista, siitä saa tehtyä myös maukkaampaa. Kun vaihtoehtona on kotitekoinen, uunituore sämpylä, kuka edes valitsisi valmiiksi viipaloidun sarjatuotantoleivän? Ainoastaan sellainen, jolle arkiset elämykset ovat vain tavanomaisia tapahtumia kiireen keskellä

#arki   #harrastus   #säästö   #näkökulma

Rajan takana

Tervehdys täältä rajan toiselta puolelta! Olen 35-vuotias pitkäaikaistyötön rouva rannikolta, joka rakastaa loogisia pulmia ja luovia ratkaisuja. Olen perusluonteeltani varauksellinen asiaihminen, mutta sisimmältäni innokas höpöttelijä, joka saa valtavasti voimaa elämän pienistä iloista. Yli vuosikymmenen olen elänyt köyhyysrajan alapuolella, mutta en ole kuitenkaan koskaan tuntenut itseäni köyhäksi. Omasta näkökulmastani köyhyys onkin enemmän mielentila kuin taloudellinen tilanne — sillä jos mieli on köyhä, ei sitä rikasta leveämpikään leipä.

Suomessa ei varsinaisesti ole olemassa köyhyysrajaa, sillä hyvinvointivaltioissa puhutaan lähtökohtaisesti pienituloisuudesta. Onhan se päättäjillekin mukavampaa, ettei virallisissa papereissa ole olemassa köyhiä, vaan ne ovat lähinnä yksisarvisten kaltaisia myyttisiä olentoja. Viime vuonna yksin asuvan pienituloisuusraja oli noin 1 600€/kk, joka on paljon enemmän kuin se summa, jolla minä ja mieheni tulemme toimeen kahdestaan.

Näiden vuosien aikana moni on ihmetellyt, miten on mahdollista elää näin pienellä rahalla, mutta silti syödä monipuolisesti, nauttia elämyksistä ja ostaa kalliitakin asioita. Usein sanaani on epäilty ja väitetty, että taustalla olisi pimeää rahaa tai jotain muita hämäriä keinoja. Tämän blogin kautta aionkin nyt todistaa, että mahdotonkin on mahdollista

Idean tälle blogille sain sosiaaliohjaajaltani, jonka mukaan omaan eräänlaisen supervoiman mitä tulee taloudellisuuteen. Olin aluksi aika vastahakoinen, sillä ajatus oman yksityisyyden kadottamisesta pelotti. Mutta toisaalta, köyhyydestä puhuminen on yksi intohimoistani; pystyisin puhumaan jopa päiväkausia budjeteista, tarjouksista, säästövinkeistä, kulutustottumuksista ja elintasoista! Ja koska kukaan läheinen ei taida enää jaksaa paatoksellista paasaustani, mikä olisikaan parempi tapa, kun vuodattaa kaikki tähän blogiin?

#minä   #näkökulma